Tarinamme

Jatkuvan kasvun ja laajentumisen myötä WSP on muovautunut 130 vuoden aikana yhden paikkakunnan laajuisesta yrityksestä koko maailman kattavaksi yhtiöksi. Jokainen saavuttamamme virstanpylväs on auttanut meitä täyttämään paremmin tarkoituksemme valmistella yhteisöjämme ja ympäristöjämme tulevaisuutta varten.


WSP tänään

WSP on maailmanlaajuisesti tunnettu asiantuntijapalveluyritys, joka työllistää noin 43 000 ihmistä.

Toivotimme tervetulleiksi 2 500 asiantuntijaa kahdeksan eri yrityshankinnan myötä vuonna 2016, jolloin kohensimme olemassa olevaa asiantuntemustamme Amerikkojen, EMEIA:n ja Aasian Tyynenmeren toiminta-alueilla ja aloitimme toiminnot kolmessa uudessa maassa: Chilessä, Perussa ja Meksikossa. Suurin joukkoomme liittynyt tiimi oli 2 000 työntekijän vahvuinen insinöörikonsultointiyritys Mouchel Consulting, jonka pääasiallisten toimialueiden, Ison-Britannian ja Irlannin, lisäksi yritys toimii myös Lähi-idässä.

Entisestä talousjohtajastamme Alexandre L’Heureuxista tuli vuonna 2016 yhtiön toimitusjohtaja. Hänen johtamanaan teimme tärkeän päätöksen yhdistää eri yrityksemme yhdeksi brändiksi: WSP:ksi.

Aina asiakkaiden, kumppaneiden ja työntekijöiden ensimmäinen valinta
WSP 2015–2018 Strateginen suunnitelma