Yleisradion piha-alueiden opasteet vaativat uudistamista eri toimintojen uudelleensijoittelun sekä piha-alueen rakenteellisten uudistusten vuoksi. Tavoitteena oli päivittää alueen opasteet uudeksi selkeäksi kokonaisuudeksi Ylen graafista ilmettä noudattaen.
Uudessa opastesuunnittelussa otimme erityisesti huomioon alueen kulkijoiden opastamisen ja johdattamisen myös valaistuksen avulla. Suunnittelimme alueelle myös mediaopasteita, joiden avulla tiedotetaan erilaisista tapahtumista. Ajattomat ja kontrastiltaan selkeät opasteet tuovat sujuvuutta piha-alueilla kulkemiseen sekä kohteiden löytymiseen.