Pääkaupunkiseudun metro on keskeinen osa julkisen liikenteen järjestelmää. Helsinki on parantamassa entisestään sen luotettavuutta ja matkustusviihtyvyyttä muun muassa häiriöitä vähentämällä. Liikenne-ennusteiden mukaan metron kapasiteetti alkaa olla äärirajoilla seuraavien 10 vuoden sisällä, mutta matkustuskäytäntöihin vaikuttavat monet tekijät, kuten koronapandemia ja etätyön lisääntyminen. HKL haluaakin tutkia vaihtoehtoja metron kapasiteetin ja luotettavuuden lisäämiseksi laajasti.
WSP suunnittelee yhdessä HKL:n kanssa tulevaa tarjouskilpailua metron liikenteenohjausjärjestelmästä sekä valmistelee järjestelmän jatkokehitystä ja mahdollista uudistamista. Puitesopimukseen kuuluvat projektinhallintapalvelut ja asiantuntijatehtävät, jotka sisältävät erilaisia tutkimuksia ja malleja koskien mm. kapasiteettia, matkustajien turvallisuutta sekä käyttöä ja huoltoa.
WSP:ssä Suomen organisaatio toimii vetäjänä asiantuntijoiden tullessa Ruotsista, Iso-Britanniasta ja Hongkongista. Metroliikenteen paikallisia osaajia on Suomessa rajoitetusti ja WSP pystyy tarjoamaan laajan kansainvälisen osaamisen ja kokemuksen lukuisista jo toteutetuista sekä käynnissä olevista metrohankkeista eri puolilta maailmaa.
”Olemme tyytyväisiä WSP:n hankkeeseen tuomasta kansainvälisestä osaamisesta yhdistettynä paikallisten yhteyshenkilöiden kokemukseen HKL:n kanssa toimimisesta. Uskomme, että WSP:n avulla pystymme suunnittelemaan metron kapasiteettihanketta tehokkaasti hyödyntäen kokemuksia vastaavista hankkeista”, sanoo HKL:n metron kapasiteetin noston hankejohtaja Heikki Viika.
”Pitkä yhteistyösuhteemme HKL:n kanssa lujittuu entisestään tämän sopimuksen myötä. Olemme iloisia voidessamme tuoda koko osaamisemme hyödyttämään yhtä merkittävimmistä raideliikenteen hankkeista Suomessa. Samalla tämän kokoluokan työ vahvistaa myös paikallista osaamistamme, joka taas hyödyttää pitkän päälle sekä asiakkaitamme että meitä”, sanoo WSP Finlandin liikennesektorin johtaja Juhani Bäckström.
Lisätietoja:
Juhani Bäckström, sektorijohtaja, WSP Finland, 040 555 6970
Kuva: PES-Arkkitehdit Oy/Leena Nio - Finnoon asema