Vuonna 2019 valmistunut Sudentassu johdattaa kulkijan Kuusijärven ulkoilualueelta Sipoonkorven kansallispuistoon. Sillan suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota arvokkaaseen luonnonympäristöön.
Teräksinen palkkisilta sijaitsee jyrkkien kalliorinteiden välissä noin 20 metrin korkeudessa. Sen arkkitehtuuri on saanut vaikutteita suoraan arvokkaasta luonnonympäristöstä. Metsän pystyyn kuivaneet, kuorensa pudottaneet, satoja vuosia vanhat kelot inspiroivat suunnittelutiimiä. Siltaa kannattelevat neljä teräspilaria ja vinopinnakaiteet voi nähdä kuin toisiinsa kallistuneina puunrunkoina, jotka keloutumisen jälkeen seisovat vakaasti paikoillaan.
Kilpailun tuomariston mukaan silta on sovitettu ympäristöönsä hienopiirteisesti. ”Viimeisteltyä, ympäröivästä kansallispuiston metsäympäristöstä innoitusta saanutta muotokieltä näkyy muun muassa välitukipilareissa, kaiteissa ja puukannessa”, kommentoi tuomariston puheenjohtaja Ville Alajoki.
Käyttäjiä kuunneltiin sillan suunnittelussa
Tuomaristo arvosti myös Sudentassun käyttäjien ja sidosryhmien mielipiteiden kuulemista sillan suunnittelussa ja -rakentamisessa. Useista teräkseen polttoleikatuista kuviovaihtoehdoista vantaalaiset saivat valikoida ja äänestää mieleisimmät. Sipoonkorven tunnuseläin, uhanalainen huuhkaja sekä hirvi, saniainen ja sudenkorento kertovat nyt sanomaansa luontoarvoista ja alueella noudatettavan luontomatkailun periaatteista.
Kilpailun teema, ympäristön huomioiminen suunnittelussa ja rakentamisessa, näkyy myös materiaalivalinnoissa. Sillan päämateriaalina on käytetty Suomessa tuotettua Cor-Ten terästä, joka on 100 % kierrätettävää. Kaarnanruskeat teräsrakenteet ja sillan puinen kävelykansi istuvat ympäristöön luontevasti ja luovat yhdessä valaistuksen kanssa lämpimän tunnelman tummaan korpimetsään.
”Palkinto on hieno tunnustus siltasuunnittelun korkealuokkaisesta osaamisestamme ja samalla osoitus yhteistyön voimasta. Onnittelut koko tiimille hienosta saavutuksesta ja kiitos kumppaneille Destia, Normek ja Ramboll CM hyvästä yhteistyöstä”, toteaa WSP:n siltasuunnittelun liiketoimintajohtaja Sami Niemelä.