Hallitus antaa työryhmille vuosittain tehtävän, jota he tutkivat ja kehittävät sitten ratkaisuja ja ehdotuksia. Tehtävän tukemiseksi ohjelma tarjoaa osallistujille johtamiskoulutusta sekä laajan verkoston WSP:ssä maailmanlaajuisesti.
Nordic Task Forceen kuuluu WSP:läisiä Ruotsista, Suomesta, Norjasta, Tanskasta ja Romaniasta. Se on kaksivuotinen ohjelma, jossa puolet jäsenistä vaihtuu joka vuosi. Jokaiselle toisen vuoden jäsenelle nimetään mentori, joka auttaa heitä kehittymään ja saavuttamaan uratavoitteensa. Ensimmäisen vuoden jäsenet saavat mahdollisuuden ”varjostaa” esihenkilöä tai avainhenkilöä ja voivat antaa heille oman näkemyksen roolista.
Ryhmä tapaa eri toimistoissa eri maissa. Tapaamisissa tehdään annettua tehtävää, tavataan paikallista johtoa ja kouluttaudutaan. Koulutus on räätälöity tukemaan tehtävää ja se keskittyy henkilökohtaiseen johtajuuteen, esitystekniikkaan ja muihin johtamisen aiheisiin. Suuri osa oppimisesta tapahtuu johdon kanssa työskennellessä ja sitä reflektoidessa. Tapaamisten välillä ryhmä työskentelee tehtävän parissa virtuaalisesti.
”Haluamme tarjota nuorille ammattilaisillemme mahdollisuuden kehittyä ja saada johtamiskokemusta kansainvälisessä ympäristössä. Nordic Task Force -ohjelma tarjoaa turvallisen ympäristön päästä kokeilemaan omia siipiään ja tutustua muissa Pohjoismaissa työskenteleviin kollegoihin. Se luo myös hyviä uramahdollisuuksia tulevaisuuteen”, sanoo WSP Finlandin henkilöstöjohtaja Päivi Tamminen.
Nordic Task Force antaa paljon
Suomen edustajia on tänä vuonna kaksi: Marjaana Kangas ja Mikko Tuunanen. Näin he kertovat itsestään ja NTF:stä.
Marjaana Kangas työskentelee WSP:n Jyväskylän toimistolla maisemasuunnittelijana ja projektipäällikkönä, ja on toista vuotta mukana NTF-ohjelmassa.