- Liiketoiminnan kehityspäällikön rooli on meillä uusi ja haluamme panostaa kaivospalveluihin. Olen vakuuttunut, että Jaakon kokemukset ympäristölupaprosesseista sekä ympäristöinvestointien suunnittelusta ja toteutuksesta sekä Maijan raudanluja ammattitaito pohjavesitutkimuksessa ja -mallinnuksessa on hyödynnettävissä laajamittaisesti myös WSP:n muissa liiketoiminnoissa. Toivotan heidät lämpimästi tervetulleeksi, kertoo yksikönpäällikkö Hanna Mönkkönen.
Hydrogeologi Maija Jylhä-Ollilalla on lähes parinkymmenen vuoden työkokemus pohjavesitutkimuksesta Rambollilla suunnittelijan, ryhmäpäällikön ja liiketoimintapäällikön tehtävissä. Maija on tehnyt työurallaan pohjavesiselvityksiä sekä Suomessa että ulkomaisissa hankkeissa, muun muassa kaivos- ja infrahankkeissa Aasiassa ja Afrikassa. Maija on viimeistelemässä tekopohjavesiaiheista väitöskirjaa Aalto-yliopistoon.
- Tavoitteenani on päästä kehittämään Suomen pohjavesiasioita yhteistyössä WSP:n muiden maiden ammattilaisten kanssa. Kansainvälinen yhteistyö on valtava ammatillinen voimavara, ja se tuo muutenkin iloa työarkeen, sanoo Maija Jylhä-Ollila.
Filosofian tohtori, FT Jaakko Saukkoriipi on toiminut viimeiset vajaat kuusi vuotta Ympäristö ja rikastushiekan hallinta -osaston päällikkönä ja kaivoksen johtoryhmän jäsenenä Agnico Eagle Finland Oy:n Euroopan suurimmalla kultakaivoksella Kittilässä. Jaakolla on laaja-alainen ymmärrys kaivannaisteollisuuden viranomais- ja vastuullisuusvaatimuksista. Ennen uraansa Kittilässä, Jaakko toimi ympäristötutkimukset osaston päällikkönä Pöyry Finland Oy:n Oulun toimipaikassa.
- Aikaisempi urani tilaajan organisaatiossa on vahvistanut käsitystäni WSP:n osaamisesta erityisesti kaivosteollisuuden konsultoinnissa. WSP erottui positiivisesti edukseen, mm. asiantuntijoiden osaamisen ja raportoinnin laadun osalta. Haluan olla kehittämässä liiketoimintaa sekä kasvattamalla ja laajentamalla asiakaskenttäämme että tuottamalla työllämme lisäarvoa asiakkaidemme tarpeisiin, sanoo Jaakko Saukkoriipi.