WSP ja Kinland Group ovat tehneet puitesopimuksen Suomen kiinteistöjen teknisestä konsultoinnista. Sopimus kattaa Kinlandin kiinteistöjen elinkaarenhallinnan ja sisältää teknisten auditointien lisäksi kiinteistöjen kuntokatselmusten (TDD) sekä muiden lisäpalveluiden tekemisen. WSP:n Ruotsin ja Norjan yhtiöt ovat tehneet tiivistä yhteistyötä Kinlandin kanssa usean vuoden ajan. Suomen WSP on tehnyt kiinteistösijoittajalle kymmeniä TDD-katselmuksia vuodesta 2020 alkaen.
- Olemme yli kolminkertaistaneet Suomessa omistamiemme kiinteistöjen määrän 47:sta 187 viimeisen kolmen vuoden aikana, ja WSP on tuonut kiinteistökauppojen tueksi vahvaa paikallista osaamista. Hyvä yhteistyö, kansainvälinen organisaatio ja kyky tarjota kattavat palvelut vakuuttivat meidät, toteaa Kinlandin Portfolio Director Andreas Wassdal.
- Kinlandin kanssa tehty sopimus on meille todella merkittävä ja tarjoaa loistavan mahdollisuuden kehittää myös omaa toimintaamme kansainvälisen kiinteistösijoittajan kumppanina, toteaa WSP:n Talo ja teollisuus -sektorin johtaja Juha-Pekka Smolander.
Kuvan lähde: Kuvatoimisto Kuvio Oy
Kinland
Kinland on yhteiskuntakiinteistöihin profiloitunut sijoitusyhtiö, joka tarjoaa korkealaatuisia kiinteistöjä hoiva- ja palvelusektorille. Yritys omistaa Pohjoismaissa ja Manner-Euroopassa 366 kiinteistöä, ja tarjoaa turvallisia ja laadukkaita tiloja yli 27 000 ihmiselle.
WSP
WSP on eri osaamisaloja yhdistelevä suunnittelu- ja konsultointiyritys. Luomme asiakkaidemme kanssa kestävää tulevaisuuden elinympäristöä. 700 asiantuntijaamme eri puolilla Suomea johtaa ja konsultoi projekteja sekä suunnittelee ja muotoilee rakennettua ympäristöä viihtyisäksi. Tässä työssä meitä tukee globaali innovaatio- ja kestävyysohjelmamme Future Ready™.