Perusteluissa mainitaan esimerkillisesti johdettu suurhanke, jonka merkitys sekä kaupunkiliikenteelle että -ympäristölle on suuri. Hankkeessa toteutuvat kestävän kehityksen periaatteet ja sen seurannaisvaikutukset johtavat yhdyskunta- ja ympäristökehitystä vahvasti positiiviseen suuntaan.
Palkitsemalla Kruunuvuorensilta-hankkeen kilpailun tuomaristo haluaa samalla kannustaa tulevien merkittävien infra- ja joukkoliikennehankkeiden toteuttajia panostamaan ympäristön laatuun niin teknisin kuin arkkitehtonisin keinoin.
”Suunnittelun kantavana ajatuksena on ollut luoda kaupunkilaisille turvallinen, kestävä ja visuaalisesti vaikuttava reitti yli meren. Osaava ja monialainen suunnittelutiimimme toteutti visiota loistavasti. Kiitän Betoniyhdistystä palkinnosta ja kaikkia osapuolia hyvästä yhteistyöstä edelleen jatkuvan hankkeen aikana”, sanoo Sami Niemelä.
Lue lisää Betoniyhdistyksen tiedotteesta >>
Kuva: Jarno Haanpuro