Elli Teinilä työskentelee suunnittelijana WSP:n rautatiegeotekniikkaan erikoistuneessa tiimissä. Tiimin kymmenen asiantuntijaa työskentelevät Helsingin, Kuopion ja Tampereen toimipisteissä, ja toimivat projekteissa koko Suomen laajuudelta.
- Rautateiden geosuunnittelu on ihan omanlainen osaamisalueensa. Työssä pitää huomioida paljon rataympäristöön ja radan toimintaan liittyviä erityispiirteitä. Rautatiellä esimerkiksi roudan aiheuttamat muodonmuutokset voivat olla suuri haitta liikennöinnille ja rataturvallisuudelle. Monesti routa on rautatiellä huomattavasti vakavampi asia kuin vaikkapa tiellä, Elli kertoo.
Kesätyö vei urahaaveet uusille raiteille
Elli tuli yritykseemme keväällä 2023 kesäharjoittelijaksi. Kipinä hakea osaksi rautateihin erikoistunutta geotiimiä syttyi opiskelijatapahtumassa.
- Opiskelin Tampereen yliopistossa rakennustekniikan diplomi-insinööriksi, ja pohdin mitä haluaisin tehdä isona. Ratamaailmaa ei koulussa käsitelty kuin yhden kurssin verran, joten en oikeastaan tiennyt alasta juuri mitään. Kiinnostus heräsi, kun eräässä opiskelijatapahtumassa oli mukana rautatiehankkeiden asiantuntijoitamme kertomassa työmahdollisuuksista.
Ensimmäiset kesätyöviikot lähtivät vauhdilla käyntiin, ja perehdytys sai lisäkierroksia rataporukan yhteisellä junamatkalla Helsingistä Tampereelle.
- Matkan aikana geo- ja ratasuunnittelijat sinkoilivat ikkunasta ikkunaan ja osoittelivat radan jokaista osaa kiskoista ja pölkyistä aina opastimiin ja baliiseihin. Yritin pysyä perässä, mistä muut puhuivat ja mietin, mitähän tästä oikein tulee, Elli muistelee.
Kesän harjoittelujakson jälkeen Elli jatkoi tiimissä tuntityöntekijänä. Arkea rytmittivät opinnot sekä työt erilaisten rataprojektien avustavan suunnittelijan tehtävissä.