Rauman satama on yksi Suomen tärkeimmistä vienti- ja tuontisatamista. Sen kehittäminen on ratkaisevaa sekä teollisuuden kilpailukyvyn että kansallisen huoltovarmuuden kannalta. Sataman suunnitelmissa on kehittää telakka-alueen edustalla sijaitsevaa Iso Järviluotoa muun muassa mahdollistaen vihreän siirtymän hankkeet.
Tällä hetkellä Iso Järviluoto ja mantereella sijaitseva sataman telakka-alue ovat yhteydessä toisiinsa vajaan kilometrin mittaisella pengertiellä, joka johtaa mantereelta Vähä Järviluodon kautta Iso Järviluodon koillisnurkkaan. Alueen kehittäminen edellyttää uuden tieyhteyden rakentamista sujuvan ja turvallisen liikennöinnin varmistamiseksi.
WSP:n ympäristöasiantuntijat vastasivat hankkeen ympäristö- ja vesilupahakemusten laatimisesta, jossa hankkeen ympäristövaikutuksia arvioitiin laajasti.
Ympäristövaikutusten arvioinnin tueksi alueella toteutettiin sedimenttitutkimuksia, joissa analysoitiin 65 näytteenottopistettä ruoppausmassojen laadun selvittämiseksi. Työhön sisältyi myös hydrologinen mallinnus, jonka avulla arvioitiin uuden tieyhteyden vaikutuksia alueen merivirtauksiin ja läheisen jätevedenpuhdistamon kuormituksen leviämiseen merialueella.