Holtiton perijä on meille jokaiselle tuttu hahmo tarinoista, elokuvista ja iltapäivälehtien lööpeistä - joskus tuttavapiiristäkin. Hän on se hahmo, joka on perinyt mittavan omaisuuden, mutta ei osaakaan huolehtia siitä. Pelkkä koroilla eläminen ei riitä, vaan välinpitämättömyyttään hän kuluttaa pääoman pois euro ja osake kerrallaan. Sivustaseuraajissa moinen käytös herättää syvää kummastusta, myötätuntoa ja jopa myötähäpeää. Loppu tiedetään, se ei ole onnellinen.
Ihmiskunta käyttäytyy kollektiivisesti holtittoman perijän tavoin. Meille on annettu käsiimme suunnattoman hieno ja monimuotoinen maapallo, jossa olisi luonnonvaroja Gandhin sanoin for everybody’s need, but not for greed eli riittävästi jokaisen tarpeisiin, muttei haaskattavaksi. Silti luonnonvarojen kulutuksen vauhti on vain kiihtynyt etenkin viimeisen 50 vuoden aikana, vaikka samaan aikaan tieteellinen tieto ylikulutuksen seurauksista on myös merkittävästi lisääntynyt. Loppu uhkaa tässäkin tarinassa olla onneton.
Luonnonvarojen käyttöönotto maailmassa. Lähde A Report of the International Resource Panel 2017, 29.
Luonto talouden viitekehyksessä
Cambridgen yliopiston taloustieteen professori Partha Dasguptan kokoama ja 2.2.2021 julkaistu raportti käsittelee luontoa varallisuutena. Raportti nostaa esiin, että luonto pitäisi ymmärtää pääomaksi ja biodiversiteetti riskien hajauttamiseksi.
Äkkiseltään tällaista kielenkäyttöä kavahtaa. Luonnon monimuotoisuus on niin laaja ja ihmeellinen kokonaisuus, että sen typistäminen inhimillisen riskien hajauttamiseen tuntuu ikävältä herjalta. Talouden mittarit ja retoriikka ohjaavat toimintaamme kuitenkin niin voimakkaasti, että luonto on kaikessa rikkaudessaan tärkeää tuoda samaan viitekehykseen. Sitä kautta se pääsee peliin mukaan, eikä ihan vähäisillä panoksilla. Yksi raportin pääviesteistä on, että luontopääoman rapautuminen aiheuttaa menetyksiä myös perinteisillä taloudellisilla mittareilla mitattuna.
Luontopääomalla on itseisarvo
Dasguptanin raportissa myös todetaan, että luonnon tuottamien tuotteiden ja palveluiden arvo ei heijastu markkinahintoihin, koska iso osa niistä on hyödynnettävissä ilman maksua. Puhutaan siis ekosysteemipalveluista. Kaupunki- ja ympäristösuunnittelun kontekstissa ekosysteemipalvelut eivät ole uusi käsite. Olen itse ollut testaamassa ja kehittämässä erilaisia työkaluja ja menetelmiä ekosysteemipalveluiden mittaamiseen, jotta ne voitaisiin huomioida ja ymmärtää entistä paremmin maankäytön suunnittelussa. Olen kehitystyön yhteydessä törmännyt keskusteluihin luonnon itseisarvosta ja siihen, onko luonnon tuottamien hyötyjen mittaaminen ristiriidassa tuon itseisarvon kanssa.
Mielestäni luonnon itseisarvo ja euroissa mitattava välinearvo eivät ole keskenään ristiriidassa. Talousretoriikan käyttö ja hyötyjen mittaaminen auttavat meitä ymmärtämään paremmin, miten yksilöiden ja yhteisöjen hyvinvointi sekä nykyinen tai tuleva varallisuus ovat sidoksissa hyvinvoivaan luontoon. Se taas väistämättä edesauttaa vaalimaan planeettamme tärkeitä ekosysteemejä. Emmehän myöskään ajattele, että esimerkiksi taidehuutokauppa tai teatterilipun hinta vesittäisivät tarjolla olevan taide-elämyksen itseisarvoa.
Euromääräisestä arvottamisesta huolimatta meille jää edelleen tehtäväksi ymmärtää, että olemme osa yhtä planetaarista kokonaisuutta ja toimia sen mukaan. Meillä on moraalinen vastuu huolehtia itsemme lisäksi myös läheisistämme, kuten vaikkapa hömötiaisista tai kantotateista.
Tekstin on kirjoittanut Elisa Lähde, joka toimii nykyään maisemasuunnittelun ja ekologian apulaisprofessorina Aalto-ylipistossa.
