Kansainvälisenä biodiversiteettipäivänä on hyvä pohdiskella hieman monimuotoisuutta ja sen vaalimisen edellytyksiä, johon useat hankkeet myös meillä WSP:n Kestävä Maisema -yksikössä linkittyvät.
WSP on ollut mukana mm. vuonna 2018 alkaneessa ekosysteemihotelli-hankkeessa, jossa siirrettiin kasvilajeja Väylän toteuttaman Pasila-Riihimäki -välin rautatien rakennushankkeiden tieltä turvaan Monnin suoralla. Siirrettävien kasvien joukossa olivat ketomaruna ja keltasauramo, joilla useat harvinaiset perhoslajit elävät. Tavoitteena on saada näille kasvilajeille elinvoimaiset populaatiot, joihin myöhemmin tuodaan turvaan myös niistä riippuvaisia perhosia. Väylä on julkaisut hankkeesta lyhyen videon.
Vaikka hanke jatkuu käytännössä vielä usean vuoden ajan, on se jo nyt tuonut esiin muutamia keskeisiä seikkoja, jotka liittyvät luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen. Ensinnäkin hanke osoittaa ekosysteemipalveluiden eli luonnon meille ihmisille tuottamien hyötyjen arvon. Ihmistoiminnan johdosta vaarantuneen uhanalaisen ekosysteemin vaaliminen vaatii useiden vuosien tai jopa vuosikymmenten työn. Ensin kasvit siirrettiin korvaavaan elinympäristöön Kakslammin vanhalle soranottoalueelle. Tätä vaihetta edelsi jo sopivan paikan etsintä ja lupa-asioiden hoito maanomistajan kanssa. Kasvit ovat lähteneet Kakslammilla hyvin kasvuun, joten seuraavaksi on mahdollista yrittää kasveja elinympäristönään käyttävien perhoslajien siirtoa.
Rata-alueen rakennustöiden aikana ekosysteemihotellia seurataan ja elinolosuhteiden säilymisestä huolehditaan. Ratahankkeen valmistuttua tehdään uusi lajistosiirto takaisin alkuperäiselle kasvupaikalle, missä hoito jatkuu. Mikäli lajisto on kotiutunut hyvin siirtokohteeseen, on ekosysteemihotelli-periaatteella luotu myös uusia pysyviä elinympäristöjä, jotka vahvistavat uhanalaisten lajien esiintymien laatua pysyvästi.
WSP:n projektipäällikkönä hankkeessa toiminut Karoliina Saarniaho toteaa: ”Luontoarvojen turvaaminen edellyttää lajiston erityispiirteiden ja elinympäristön erityistuntemuksen lisäksi huolellista suunnittelua ja pitkäjänteistä työtä.” On tärkeää tunnistaa, että kyseessä on erittäin tieto- ja työintensiivinen hanke, jossa asiantuntijat pyrkivät kompensoimaan ekologisia prosesseja. Etenkin säätelyn ja ylläpidon ekosysteemipalvelut tulevat näkyviksi vasta silloin, kun olemme jollain tavalla ne menettäneet ja niiden korvaaminen on yhteiskunnalle kallista.
Toiseksi hanke nostaa esiin sen, miten ympäristön suojelussa ja hoidossa on kyse hoivatyöstä. Hoivatyön merkitys meille kaikille ja sen kokema arvostuksen puute ovat nousseet esiin yhtenä keskeisimmistä koronakriisiin liittyvistä keskusteluista. Sitä, mitä ymmärrämme hoivatyöllä, tulisi laajentaa sisältämään myös muiden lajien hoivan, ei pelkästään homo sapiensin. Osoittaahan sekä tieteellinen tutkimus että arkikokemukset yhä selvemmin, miten olemme osa systeemistä kokonaisuutta, jossa osa-optimoinnilla ei lopulta pääse kovin pitkälle.
Kolmanneksi on hyvä pohtia sitä, milloin jokin laji on riittävän harvinainen tullakseen erityisten suojelutoimenpiteiden arvoiseksi. Miksi olemme valmiita käyttämään kymmeniä tuhansia euroja sauramoviirukoin suojeluun ja samalla kylpyhuoneen lattialla mönkivä sokeritoukka koetaan arvoltaan jopa negatiivisena? Luonnon monimuotoisuus eli lajien, eliöiden ja geenien kirjo, on elinehto elämälle maapallolla. Uhanalaisten lajien määrä lisääntyy jatkuvasti, mutta jopa huolestuttavampaa on, että myös muu lajisto köyhtyy todella nopealla tahdilla ja yleistenkin lajien kannat romahtelevat. Puhutaan kuudennesta sukupuuttoaallosta, jonka pääasiallinen syypää on ihmistoiminta.
EU onkin vastikään julkaissut uuden monimuotoisuutta koskevan strategian. Sen mukaan vuoteen 2050 mennessä Euroopan unionin luonnon monimuotoisuutta ja sen tuottamia ekosysteemipalveluja suojellaan, arvostetaan ja asianmukaisesti ennallistetaan luonnon monimuotoisuuden luontaisen arvon vuoksi ja ihmisten hyvinvointiin ja taloudelliseen vaurauteen oleellisesti vaikuttavina tekijöinä. SYKEn ja LUKEn tutkimushanke painottaa, että mikään ihmistoimi saisi enää johtaa luonnon monimuotoisuuden lisäheikennyksiin, vaan tavoitteena tulisi olla nettopositiivisuus. Tällöin esimerkiksi maankäytön ratkaisut lisäisivät monimuotoisuutta sen vähentämisen sijaan.
Vaikka Monnin viiden tähden ekosysteemihotellissa asukkaat ovat toistaiseksi viihtyneet hyvin, niin sen pohjalta voimme oppia, että ennallistaminen ja kompensaatiot eivät ole suoraviivaisin tie. Meidän oman kokonaishyvinvoinnin kannalta helpompaa ja halvempaa on pitää huolta nykyisistä elinympäristöistä ja sopeuttaa ihmistoimintaa niiden luomiin reunaehtoihin eikä toisinpäin.
Elisa Lähde
Johtava asiantuntija
