Guerrilla Lighting -tapahtumissa tempaistiin valoa Pirkanmaalle

Valaistussuunnittelijamme Annukka Larsenin luotsaama valotapahtumakiertue saapui syksyllä 2023 Pirkanmaalle. Loka-marraskuussa järjestetyissä tapahtumissa valosissit toivat iloa ja väriä Kangasalan, Valkeakosken ja Pirkkalan iltoihin.  

Projektin vaihe

  • Valmis 2023
img-guerilla-ligthing

Kuva: Guerrilla Lighting -tapahtuma luodaan paikallisten ihmisten ja yhteisöjen tuella. Pirkkalassa valoa pimeyteen toi 33 vapaaehtoista valonkantajaa. Kuvat ja jutun pääkuva Tuomas Mikkonen. 
Yhdessä tekemisen riemu, ylpeys lopputuloksesta ja omasta kotiseudusta välittyy valotapahtumista saaduista palautteista.
img-1-kangasala-guerilla

Kangasalla 7.10. järjestetty valokulkue lähti liikkeelle Kangasalan kotiseutumuseolta. Kilometrin mittaisen reitin varrella valaistiin lisäksi Kirkkoharjun portaat, Kirkkoharjun Näkötorni, Kirkkoharjun koulu sekä Kangasalan Urkutehdas. Tapahtuman yhteydessä tehtiin myös valomaalausta yleisön avustuksella. 
img-2-kangasala-guerilla

Punainen valomatto kuljetti yleisön läpi metsän seuraavalle valaistuskohteelle. Tällaista toteutusta ei ole valaistustapahtumissa aiemmin tehty, ja yleisö ihasteli näkyä ääneen. Syysmyrskystä huolimatta tapahtumassa oli satapäinen yleisö.
img-3-kangasala-guerilla

Valosissit maalasivat Kirkkoharjun näkötornin ja mystiset hahmot esiin pimeydestä. Kuvat Kangasalan tapahtumasta otti Leena Lehti.
img-4-valkeakoski-Allonen Miska

Valkeakoskella 25.10. järjestetyssä valotempauksessa valaistiin Myllysaaren museo, entinen Nordean talo, Valkeakosken kirkko ja Kirjaslampi sekä Kirjaslammen tanssilava. Tyyni ja lämmin sää veti paikalle ennätysmäärän yleisöä.  
img-5-valkeakoski-Allonen Miska

Tunnin kestänyt kulkue päättyi Kirjaslammen uimalalle, jossa yleisö pääsi kokemaan valaistusta ja musiikkia yhdistävän tunnelmallisen hetken.   
img-6-valkeakoski-Allonen Miska

Tapahtuman lopuksi vapaaehtoiset valonkantajat kävivät kuvaajien kanssa Walklandian pumptrackilla tekemässä valomaalauksia. Kuva syntyi, kun valonkantajat valaisivat toisensa värivaloin ja sateenkaari maalattiin pitkän valotusajan kuvaan valomaalaustikulla.  

Kuvat Valkeakosken tapahtumasta otti Miska Allonen.  
img-7-pirkkala-Leena Lehti

Pirkkalan valotempaus päätti syksyn Guerrilla Lighting -kiertueen. 11.11. järjestetyssä tapahtumassa valaistiin Pirkkalan kunnantalo Tiima, kirkko, kävelyreitin varrella ollut metsä ja Vähäjärven koulun vanhat rakennukset. 
img-9-pirkkala-Leena Lehti

Vähäjärven koulun rakennukset ennen ja jälkeen.
img-8-pirkkala-Leena Lehti

Metsän tunnelmallista valaistusta korosti juontajan kansantaruihin liittynyt tarinointi.  

Kuvat Pirkkalan tapahtumasta otti Leena Lehti, lukuunottamatta oikeanpuoleista kuvaa metsäpohjasta, jonka otti Tuomas Mikkolainen.