Vantaan kaupunki järjesti vuonna 2011 ideakilpailun Keimolan entisen moottoriradan tornin ja sen ympäristön uudistamiseksi. WSP voitti kilpailun ehdotuksellaan Ombra, joka rakentui kuvataiteilija Marjukka Korhosen alueen historiaa kunnioittavan, mutta samalla alueen identiteettiä uudistavan taideteoksen ympärille.
”Kaupunginosan suunnittelussa on huomioitu kokonaisvaltaisesti alueen historia: esimerkiksi katusuunnittelussa on noudatettu vanhan moottoriradan linjauksia. Asuinalueen keskelle sijoittuvasta aukiosta ja puistoalueesta haluttiin rakentaa osallistava ja houkutteleva ympäristö, jossa kävijä pääsee taiteen kautta kokemaan alueen historiaa”, kertoo Vantaan kaupungin suunnittelupäällikkö Olli Lappalainen.
WSP laati yleis- ja toteutussuunnitelmat aukiosta ja puistoalueesta yhteistyössä kuvataiteilijan kanssa. Keimolaan vuonna 1966 rakennettu valvontatorni, Lincolninaukio ja Pikku-Keimolan puisto nivoutuivat suunnitelmissa yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, toimien uudenlaisena ja viihtyisänä kohtaamispaikkana alueen asukkaille.

Kuva: Keimolan torni (Vantaan kaupunki)