Kupittaan ja Itäharjun alueet yhdistyvät uudeksi, keskustamaiseksi kokonaisuudeksi osana Turun Tiedepuistoa. Kupittaan kärjen kumppanuushanke toteutetaan allianssimallilla ja se sisältää kaksi eri alaprojektia. Infrahanke toteuttaa vaativaa kaupunkirakentamista sekä alueen infrastruktuuria, ja Taito-kampus taas uutta palvelu-, työpaikka- ja oppimisympäristöä. Hankkeen tavoitteena on luoda elinvoimainen, kestävä ja hyvin saavutettava alue, joka tukee Turun kasvua ja Tiedepuiston osaamiskeskittymää.
WSP osallistui allianssin kehitysvaiheeseen tiiviissä yhteistyössä muiden osapuolten kanssa ja on tuonut suunnitteluun monialaista osaamista, joka tukee asemakaavoitusta, vaativaa kaupunkiympäristöä sekä sujuvia liikenne- ja infraratkaisuja. Työ eteni rakennusvaiheeseen vuoden 2026 alussa ja maaliskuussa käynnistyivät infran esirakentamisen toimenpiteet alueella. Infra-asiantuntijamme ovat laatineet toteutukseen liittyvät katu- ja rakennussuunnitelmat yleisten alueiden osalta. Hankkeessa on mukana useita kymmeniä WSP:n asiantuntijoita.
Allianssikilpailun voitosta suunnitteluun
WSP:n työ Kupittaan kärjessä käynnistyi jo allianssikilpailuvaiheessa vuonna 2022, jolloin WSP osallistui kilpailuun YIT:n, Lundén Architecture Companyn sekä Renell Käppi Arkkitehdit ryhmittymän nimettynä alihankkijana yhdessä COBE A/S:n sekä AFRYn kanssa. Ryhmittymä voitti allianssikilpailutuksen, minkä jälkeen WSP jatkoi hankkeen kehitysvaiheen suunnittelua allianssissa kesästä 2023 alkaen.
Kehitysvaiheessa WSP vastasi koko asemakaava-alueen liikenteellisistä ja teknisistä perusselvityksistä osana kokonaissuunnittelua, joka on muodostanut kaavoituksen ja toteutussuunnittelun perustan. Työhön kuului muun muassa:
- koko alueen liikennesuunnittelu kaikki liikennemuodot huomioiden
- katujen yleissuunnitelmat
- teknisten verkostojen yleissuunnitelmat
- vesihuollon yleis- ja hulevesisuunnittelu
- liikenne-, melu-, tärinä- ja runkomeluselvitykset
Alueen kaavoitusta tehdään useammassa vaiheessa. Taito-kampuksen ja kannen rakentaminen on jo alkanut ja toisen vaiheen asemakaavamuutokset ja suunnittelu ovat menossa.
Samanaikaisesti WSP on jatkanut kaavan ensimmäisen vaiheen liikenneratkaisujen tarkentamista kohti toteutusvaihetta sekä katu- ja rakennussuunnitelmien laatimista.