Luontopositiivisuus oli merkittävässä roolissa ulkotilaa suunniteltaessa. Ranta-alueelle on suunniteltu viherkaistoja ja rantapuisto, joissa on runsaita ja monimuotoisia istutusalueita. Suunnitteluun on haettu vaikutteita luonnontilaisista rannoista. Merenpinnan alle on mietitty luiskia muun muassa porrastuksia ja keinoriuttoja ja pohjaan ankkuroitavia kelluvia vihersaarekkeita, joiden avulla voidaan luoda kasvualustoja erilaisille vesikasveille sekä tarjota suojaa ja elinympäristöjä kaloille ja linnuille.
Alueen suunnittelussa on varauduttu ilmastonmuutoksen aiheuttamaan merenpinnan nousuun ja pinnan korkeusvaihteluihin. Muuttuvat olosuhteet on suunnittelussa käännetty vahvuudeksi, joka luo ympäristöön vaihtelua. Ranta-alueen kasvillisuusvyöhyke toimii tulvatilanteissa tulvapenkereenä.
Kuva: Näkymä Rantapromenadilta etelään. Rannassa voi kävellä ylätasolla terassi- ja kivijalkatoiminnoista nauttien tai alatasolla veden läheisyydessä. Tasoilta avautuu erilaisia näkymiä merenlahteen ja taustalla erottuvaan kaupunkiin. Jalankulkureittejä rytmittävät keskeisiin kohtiin sijoitetut aukiot ja näyttävät portaat.