Roskien keruusta kestävyyshaasteiden ratkomiseen

Oletko huomannut miten ymmärryksemme aiheuttamistamme ympäristövaikutuksista ja kestävästä kehityksestä on muuttunut viimeisten vuosikymmenien aikana? Twitterissä laajalle levinnyt Tommy Siegerin sarjakuva kuvaa mielestäni tätä muutosta täydellisesti.  Ympäristöliikkeen lähtökohtana ovat olleet suorien ja välittömien ympäristöhaittojen torjuminen: poimitaan roskat, lajitellaan, harrastetaan piipunpääteknologiaa ja suojellaan yksittäisiä lajeja. Tämä on täysin ymmärrettävää, koska on helpompaa ja selkeämpää tarttua siihen, mitä havaitsemme eli mitä näemme, haistamme tai maistamme ympäristössämme.  

1856 Eunice Newton Foote kehitti ensimmäiset teoriat hiilidioksidin vaikutuksista ilmakehään. Kesti noin 150 vuotta, että tämä ajattelu siirtyi valtavirtaan ja nykyään ilmastonmuutos on termi, jonka jokainen meistä tunnistaa. Sen vanavedessä ovat nousseet keskusteluun myös muut isot, systeemitason ongelmat kuten biodiversiteettikato ja resurssipula. Näiden ilmiöiden haasteena on, että niitä on vaikea havaita ja ne ovat kytkeytyneet elämäntapaamme monisyisesti. Uusilla kevätlenkkareilla on ihana tassutella menemään, mutta niiden hiili-, vesi- tai biodiversiteettijalanjälkeä ei näe, eikä haista, vaikka haluaisi.  

Valmiina tulevaisuuteen   

Keskustelu systeemisten kestävyyshaasteiden ratkaisuista käy kuumana eikä valmiita vastauksia ole. On paljon yksinkertaisempaa järjestää naapuruston kanssa roskienkeruutalkoot kuin ratkaista vaikkapa akkuteollisuuteen kytkeytyvät sosiaaliset ja ekologiset epäkohdat. Myös konsultti- ja suunnittelualalla toiminnan vastuullisuus pohdituttaa. Me Suomen WSP:llä pyrimme kehittämään osaamistamme tässä nopeasti muuttuvalla kentällä kahteen periaatteeseen nojautuen. 

Ensimmäiseksi toimintamme taustalla on perusajatus siitä, että ympäristöhaittojen lisäksi ihmiskunta on kykenevä tuottamaan myös positiivisia ympäristövaikutuksia. Me voimme projekteissamme vaalia ja jopa lisätä luonnon monimuotoisuutta, kehittää hiiltä sitovia ratkaisuja ja toimia resurssitehokkaasti kierrättäen käytössä olevia materiaaleja. Tämä kaikki vaatii asiantuntijuutta ja kehitystyötä kuten vaikkapa Monnin ekosysteemihotellihankkeessa sekä kykyä yhteistoiminnallisuuteen ja innovointiin, kuten Kalastamasta Pasilaan -hankkeessa.  

Toiseksi haluamme projekteissamme olla Future Ready eli suunnitella tämän päivän ratkaisut vastaamaan tulevaisuuden tarpeita ottamalla huomioon odotettavissa olevat muutokset. Future Ready on WSPn globaali innovaatio- ja kestävän kehityksen ohjelma, joka pääasiallinen tavoite on pyrkiä edelläkävijyyteen systeemisessä ajattelussa ja teknisessä osaamisessa.  
 
Me haluamme tuoda kestävyyden osaksi kaikkien asiantuntijoidemme ja tekniikka-alojemme osaamista. Tästä esimerkkinä esittelemme tulevalla viikolla asiantuntijoidemme näkökulmia sekä projektitarinoita, jotka avaavat kestävän tulevaisuuden suunnittelua konkreettisten esimerkkien kautta.  

Tekstin on kirjoittanut Elisa Lähde, joka toimii nykyään maisemasuunnittelun ja ekologian apulaisprofessorina Aalto-ylipistossa.