1. Perinteisiä prosesseja ei voi käyttää monimutkaisten haasteiden ratkomiseen
Meidän on hyödynnettävä teknologiaa ongelmien yksinkertaistamiseksi. Tällä hetkellä on suunnittelussa huomioitava niin monia muuttujia, että niiden ratkominen pelkästään ihmisvoimin on muodostumassa mahdottomaksi.
Rakentamisen hiilijalanjäljen lisäksi on huomioitava käytönaikainen hiilijalanjälki, rakennuksen muuntojoustavuus, ilmastonmuutoksen vaikutukset, turvallisuustekijät, mahdollisuus käyttää kierrätettyjä materiaaleja ja rakennusosia sekä hyödyntää osa rakennuksen purkujätteestä uusiomateriaaleina. Mutta mistä työ pitäisi aloittaa ja miten laatu määritellä? Siirtyminen digitaaliseen ympäristöön, jossa kaikki tarkastelevat samaa asiaa samoilla parametreilla, voi tuoda ratkaisun haasteeseen.
2. Olemassa olevien rakenteiden hyödyntäminen pienentää hiilijalanjälkeä 50–75 %. Rakennuksen digitalisointi auttaa määrittämään, mitä rakenteita kannattaa säilyttää ja mitä jatkokäyttää.
Työn laajuus on korjaushankkeissa usein epäselvä. Kerrokset kuoritaan esiin kuin sipulissa ja esiin tulee usein yllätyksiä. Jos rakennuksesta on jo olemassa digitaalinen malli ovat lähtökohdat paremmat. Kerroksia voidaan purkaa ja rakenteet skannata tai, mikäli rakennuksen alkuperäiset suunnitelmat ovat saatavilla, voidaan niistä luoda digitaalinen kaksonen. Tämä vie alussa aikaa, mutta nopeuttaa suunnitteluprosessia myöhemmin merkittävästi. Digitalisointi on hankkeissa usein päivittyvä prosessi.
3. Nollahiilitason saavuttaminen korjaushankkeissa on mahdollista, mutta se vaatii perustavanlaatuista muutosta markkinassa ja merkittäviä investointeja.
Korjaushankkeille täytyy kuntoarvioiden pohjalta asettaa realistinen budjetti, joka huomioi useita muuttujia. Myös rakennuksen arvo on määritettävä uudelleen. Luodaanko tulevaisuudessa liiketoimintamalli, jossa eurojen lisäksi arvotetaan myös ekologisuutta? Paljon riippuu teknologiasta, joka tukee suunnittelijoita ja päätöksentekijöitä. Digitalisoinnin avulla, joka yhdistää suunnittelun sekä kustannus- ja hiilidioksiditiedot reaaliajassa, se on mahdollista.
4. Sitoutuneen hiilidioksidin säästöt eivät aina ole perusteltuja.
Joskus vähähiilinen rakennustapa – esimerkiksi huonommin eristetty lämpökuori – tarkoittaa korkeampia hiilidioksidipäästöjä kiinteistön elinkaaren aikana. Tätä korostaa se, että rakennuksen elinkaari on usein pidempi kuin on alun perin tarkoitettu. Digitalisoinnin ja simulaatio-ohjelmistojen avulla voimme tuottaa koko elinkaaren kattavaa vertailuaineistoa eri skenaarioille, hyödyntää tätä tietoa tasapainottaaksemme kustannuksia ja käyttökustannuksia sekä vähentääksemme rakennuksen kokonaispäästöjä mahdollisimman paljon.
5. Emme saavuta nollapäästöjä pelkästään hyvällä suunnittelulla
Olemme käyttäneet samoja materiaaleja satoja vuosia, ja nyt meidän on opittava käyttämään vähähiilisiä vaihtoehtoja. Uusilla materiaaleilla päästöjä on mahdollista tiputtaa merkittävästi, mutta niiden ominaisuudet saattavat poiketa perinteisistä. Tämä on huomioitava suunnittelussa, sillä uudet tuotteet eivät välttämättä käyttäydy samalla tavalla kuin ne, joihin olemme tottuneet. Saatamme huomata, että vähemmän hiilidioksidipitoisen materiaalin käyttäminen johtaa kokonaisuudessaan suurempaan sitoutuneeseen hiilidioksidiin, tai voi olla parempi käyttää vähemmän materiaalia, joka sisältää enemmän hiilidioksidia. Digitaalinen kaksonen voi auttaa meitä punnitsemaan eri vaihtoehtoja.
Alkuperäisen englannikielisen artikkelin voit lukea tästä.
