Suunnittelimme projektia työpajoissa yhdessä Espoon kaupungin, HSL:n ja omien asiantuntijoidemme kanssa, keskittyen käyttäjänäkökulmaan. Aloitimme työn virtuaalimallin sisällön ja haastattelupäivän kulun määrittämisellä. Kohderyhmänä olivat liikunta- ja aistirajoitteiset ikäihmiset ja lastenrattaiden kanssa liikkuvat henkilöt.
Kehitimme virtuaalimatkan osatekijöitä keskittyen matkan eri päätöksentekopaikkoihin ja niihin liittyviin esteettömyysnäkökohtiin. Päätöksentekopaikka tarkoittaa käytännössä niitä kohtia, joissa matkustaja joutuu tekemään päätöksiä matkustamisen suhteen. Näissä paikoissa matkustaja tutkii tarjolla olevaa visuaalista ja ääneen perustuvaa informaatiota (opasteita, kylttejä, pysäkkiä ja sen ympäristöä, muita ihmisiä, bussia ja sen sisustusta jne.) ja näiden perusteella matkustaja esimerkiksi nousee bussiin tai sieltä ulos. Matkustamisen aikana näitä paikkoja on useita ja niiden tulkitseminen vaihtelee eri ihmisryhmillä riippuen kunkin matkustajan aistien tilasta, liikkumisen helppoudesta, tottumuksista julkisen liikenteen käytössä sekä useista muista tekijöistä. Työpajoissa päädyimme konkretisoimaan valitut päätöksentekopaikat virtuaalimalliin kohderyhmän testattavaksi.
Virtuaalinen matkakokemus testiryhmälle
Esteettömyys on erityisen tärkeää liikunta- ja aistirajoitteisille ikäihmisille, mutta myös lastenrattaiden kanssa liikkuville henkilöille. Haastateltavien ennakkoasenteet robottibussien suhteen vaihtelivat epäileväisestä ja epävarmasta aina tulevaa innolla odottavaan.
Haasteltavat pääsivät virtuaaliselle robottibussimatkalle Otaniemen Urban Cavessa, jotta kokemus olisi mahdollisimman aito. Tämän jälkeen syvähaastattelimme heidät ja selvitimme kokemuksia robottibussin käytöstä. ”Matkalla” testaajat nousivat pysäkiltä bussiin, olivat sen kyydissä sekä poistuivat asemalle. Testaaja pystyi muuttamaan katselukulmaansa hiirellä. Muutoin matkatapahtuma oli ennalta määritelty ja kaikille samanlainen kokemus. Käyttäjä liikkui automaattisen kamera-ajon avulla vaiheesta toiseen. Bussipysäkin suunnittelussa käytimme lähtökohtana SUJUVA.info -sivustolle koostettuja ja visualisoituja esteettömyysohjeita. Pysäkit koettiinkin "normaaleiksi" tai hienoiksi. Pysäkin infotaulun kehitettyä versiota pidettiin hyvänä, samoin selkeää ääniopastusta. Se tuki visuaalista opastusta ja antoi varmuutta käyttäjille.
Haastateltavat totesivat robottibussin hyväksymisen olevan tottumiskysymys, mikä oli rohkaisevaa. Nykyisiin busseihin verrattaessa robottibussi koettiin liian pieneksi: esimerkiksi opaskoiralle, lastenvaunuille tai pyörätuolille ei ollut tarpeeksi tilaa. Samoin robottibussin sisustus koettiin puutteelliseksi. Tarttumiskahvat ja -kaiteet olivat testiryhmälle tärkeitä, koska he tarvitsevat tukea bussiin noustessa ja siitä poistuessa.
Haastatteluissa tuli esille häiriötilanteet, jotka arveluttivat ja pelottivat. Kuski ei ole selvittämässä tilannetta, jos ikäihminen kaatuu bussissa. Silloin tarvitaan välittömästi apua ja etävalvomon puuttumista tilanteeseen. Myös opaskoiran paikka on otettava huomioon, jotta koira ei joudu tallottavaksi.
Aseman opasteet todettiin testissä riittäviksi ja informatiivisiksi eikä terminaali herättänyt haastateltavissa suuria tunteita. Tähän saattoi vaikuttaa se, että matka oli päättymässä eikä asemalla tapahtunut enää suurempia.
Virtuaalimallin käyttö testauksessa antoi paljon ja saimme haastatteluiden aikana hyviä jatkokehitysideoita sen käyttöön.
