Esimerkiksi Helsingin Kruunuvuorenrannan koonta-asema hurmaa arkkitehtuurillaan. Alueen imujätejärjestelmän sydän korostaa korkealuokkaista clentech-osaamista ja luo kaupunkikuvaan positiivista nostetta.
Koonta-aseman on suunnitellut Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy ja se palkittiin Vuoden 2017 Betonirakenne -palkinnolla. Näkyvällä paikalla, asuinkorttelia vastaapäätä sijaitseva rakennus on kiinni jyrkässä kallioseinämässä, jonka jäkäläpinta inspiroi julkisivun kuvioinnin suunnittelun. Suurikokoiset suunnikkaan muotoiset julkisivuelementit ovat kolmiulotteisia ja ulkopinnaltaan vaihtelevia. Niistä muodostuu jatkuva, sattumanvaraisesti muuntuva kuvio, kuten kallion jäkälissä. Ruosteenpunainen, umbra-värjätty betonipinta vaihtaa ilmettä auringon suunnasta riippuen.
Onnistunut design on paitsi visuaalista, myös toimivaa. Asukkaiden viihtyvyys ja huoltoliikenteen sujuvuus varmistettiin hyvällä suunnittelulla. Rakennus ja sen pihamuurit piilottavat toimintaa ja huoltoliikenteen.
Oulun Energia juhlisti 125-vuotista taivaltaan sekä uuden yhtiön alkua valotaideteoskilpailulla. Teosten kohteina ovat Energiatalon julkisivu ja Merikosken voimalaitoksen lamellipato. Ansioituneiden suomalaisten valosuunnittelijoiden ja taiteilijoiden kesken käydyn kisan voitti molemmissa kohteissa Ari Tiilikainen. Tiilikaisen voittotyö valaisee Lamellipatoa edelleen. Teoksen inspiraationa on ollut vedestä syntyvä voima ja energia, joka muuttuu valoksi.
Molempien kohteiden valaistus on toteutettu hyvin muuntautumiskelpoisesti. Valoteoksia varten tehtyjen laitteistojen ja tekniikan avulla voidaan kohteissa esittää myös muiden suunnittelijoiden valotaideteoksia. Tehty sijoitus on pitkäikäinen ja tulevaisuuden tarpeisiin muokattava.