Elinvoiman tavoittelu on asemoitumassa aluekehityksen keskiöön, ja tulevaisuuden ennakointiin on saatavilla yhä kattavammin tietoa. Toimintaympäristön globaalien ja alueellisten haavoittuvuuksien vuoksi kehityksen ennustettavuus on kuitenkin haastavaa ja varautuminen erilaisiin tulevaisuuksiin on tarpeen. Tarvitaan sekä systemaattista tarkastelua ilmiöistä että rohkeutta toimia muutoksen ja varautumisen kärjessä. Tutkimuksessa tarkastelemme elinvoimaa tulevaisuusvalmiuden näkökulmasta ja suuntaamme katsetta 2030-luvulle.
Tutkimuksemme kattaa Manner-Suomen kaikki 293 kuntaa, jotka ryhmittyvät edelleen, kaupunkiseuduiksi ja nyt myös työllisyysalueiksi, joiden toimintaa käynnistyy ensi vuoden alussa. Tänä vuonna luomme katsauksen lisäksi Ahvenanmaahan.
Mittaamme tulevaisuusvalmiuden vahvistamisen tärkeitä tekijöitä kolmen pääteeman kautta:
- Inhimillinen pääoma: väestö, osaaminen, haavoittuvuus
- Tuottavuuden ja talouden tekijät: työllisyys, työvoima, ansiotaso, yritykset ja kuntatalous
- Vihreä rakennemuutos: kasvihuonekaasupäästöjen väheneminen, investoinnit, vastuullinen resurssien käyttö ja kuluttaminen
|
Pirkkala
|
1
|
1
|
175
|
|
Espoo
|
2
|
2
|
167
|
|
Helsinki
|
2
|
3
|
167
|
|
Tuusula
|
4
|
4
|
166
|
|
Porvoo
|
5
|
6
|
162
|
Sijoitusasteikko on 1-293, mutta useampi kunta on saanut samat pisteet ja siten saman sijoituksen.
Katso kuinka kunnat sijoittuvat Alueiden tutkimuksessa 2024