Jyväskylän Mäki-Matin kaupunginosassa sijaitseva Köyhälammenpuisto on alueen keskeinen oleskelupaikka. Vastasimme sekä puiston että läheisen kosteikon kunnostussuunnittelusta, kiinnittäen erityistä huomioita hulevesien hallintaan ja viihtyisän sekä vehreän ympäristön rakentamiseen.
Köyhälammenpuiston kunnostus Jyväskylän Mäki-Matin kaupunginosassa valmistui 2022. Alueella on nyt entistä monimuotoisempaa kaupunkiluontoa, uusittuja ja kunnostettuja puistokäytäviä sekä erilaisia oleskelupaikkoja.
- Puiston suunnittelussa haluttiin sekä säilyttää olemassa olevaa kasvillisuutta että lisätä mukaan myös erikoisempia lajeja. Valinnassa huomioitiin paitsi estetiikka myös ilmastonmuutoksen vaikutukset kasvuolosuhteisiin. Puistoon linkittyvän kaupunkikosteikon suunnittelussa puolestaan suosittiin mahdollisimman luonnonmukaisia lajeja ja mukaeltiin dynaamisen istutussuunnittelun periaatteita. Näin luonto saa itse päättää, mitkä lajit menestyvät alueella, jossa kosteus vaihtelee merkittävästi, kertoo maisemasuunnittelija Marjaana Kangas.
Kasvillisuuden lisäksi puiston viihtyisyyttä lisättiin kalusteiden ja valaistuksen avulla. Puistokäytävän varteen sijoitettiin penkkejä, erilaisia aurinkotuoleja ja picnic-ryhmiä. Lisäksi lammen rannalle suunniteltiin kaksi puurakenteista terassia, joista toinen on maanvarainen ja toinen laiturimainen sijoittuen osittain lammen päälle.
Puiston keskipisteessä Matti-Nykäsen muistomerkki
Köyhälammen rannalle sijoittuu myös syyskuussa 2022 paljastettu Matti Nykäsen muistomerkki. Höyhen-nimisen teoksen on suunnitellut taiteilija Kaarina Kaikkonen. Muistomerkin ympärille muodostuu lammelle päin aukeava tila, jota kehystävät jalot lehtipuut. Pintamateriaaliksi on valittu tummansävyinen maatiili ja graniittinoppakiveys, joka sitoo teoksen ympäristöönsä. Muistomerkin maisema- ja pohjarakennussuunnittelun lisäksi vastasimme teoksen valaistussuunnittelusta.
Valaistus nostaa Matti Nykäsen muistomerkin esiin ympäristöstään: korostaa rakenteen kolmiulotteisuutta, ilmavuutta ja teräksen kiiltoa.
Kaupunkikosteikko apuna hulevesien hallinnassa
Köyhälammenpuiston pohjoispuolella sijaitsee Hippoksen alueelle hulevesien hallinnan kannalta merkittävä kaupunkikosteikko.
- Köyhälammenpuiston hulevesitarkastelussa huomattiin, että lammen vedenpinta on todellisuudessa korkeampi kuin lähtötiedoissa. Tämä aiheutti paitsi haasteita kuivatuksessa myös tulvimisriskin puistokäytäville. Katse kääntyi lampeen liittyvään kosteikkoalueeseen ja ryhdyimme selvittämään, voisiko kosteikkoa hyödyntää tehokkaammin lammen hulevesien hallinnassa, kertoo hulevesiasiantuntija Simo Tammela.
Tarkastelun pohjalta Köyhälammenpuiston projekti täydentyy kosteikkoalueen yleis- ja rakennussuunnittelulla. Tavoitteena on laskea lammen pinnan korkeutta hieman alemmaksi, laajentaa kosteikkoa ja tehostaa vedenpurkua lammesta kosteikkoon. Projektiin liittyy myös kosteikon ja lammen väliin rakennettava puistosilta, jonka suunnittelusta vastaavat WSP:n silta-asiantuntijat. Sekä sillan että kosteikon suunnitelmat valmistuvat syksyllä 2022.