Sipoon kunta tarvitsi tiedon yhdyskuntarakenteensa nykyisistä päästöistä ja kunnan alueen hiilinieluista yleiskaavan rakennemallivaihtoehtojen vertailun pohjaksi. Laadimme selvityksen, jossa esitetään kokonaislaskelma yhdyskuntarakenteen olennaisista kasvihuonekaasupäästöistä ja hiilinieluista yhden vuoden ajalta. Lisäksi raportissa on mukana kunnan yhdyskuntarakenteen nykytilan hiilitaselaskelma, hiilinielujen määrällinen ja alueellinen arviointi sekä nielujen kehitykseen vaikuttavien tekijöiden kuvaus.
Selvityksen laskenta on tuotettu tavalla, joka mahdollistaa säännöllisen toiston ja kehityksen seurannan laskentatyökalun lähtöarvoja päivittämällä. Laskentatyökalu perustuu laskentatulosten ruutupohjaiseen esittämiseen ja luokitteluun, ja sen avulla voidaan havainnollistaa aluekohtaiset päästöt ja hiilinielut. Selvityksen ohessa tuotettiin myös selainpohjainen karttavisualisointi analysoinnin ja raportoinnin tueksi.
Lähtötietoina hyödynnettiin valtakunnallisen yhdyskuntarakenteen seurantajärjestelmän (YKR-aineisto) tietoja, alueen liikennemallin tietoja sekä paikallisesti tuotettuja tietoja rakennuskannasta ja energiantuotannon päästökertoimista. Liikenteen osalta arvioinnissa hyödynnettiin myös Suomen ympäristökeskuksen laatimaa yhdyskuntarakenteen vyöhykejakoa.
Laskenta osoitti, että Sipoon kunnan yhdyskuntarakenne on hiilen lähde ja nykytilanteessa kokonaispäästöt yhden vuoden aikana 2020 ja 2021 tietoihin perustuen olivat noin 123 kt CO2-ekv eli 5,7 t CO2-ekv asukasta kohden. Hiilinielujen määrällinen osuus yhdyskuntarakenteen kasvihuonekaasupäästöistä on noin 17%. Sipoonkorpi on hiilinielun ydinalueita, mutta sen puusto on keskimäärin iäkästä, mikä laskee hiilinieluvaikutusta. Selvityksessä tunnistettiin avainmuuttujat ja ilmiöt, jotka on suositeltavaa huomioida maankäytön tulevia muutoksia suunniteltaessa, ja joiden avulla yhdyskuntarakennetta on mahdollista kehittää hiilineutraaliutta tavoitellen.