Kaupunkiluonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen ja lisääminen vaatii ajattelutavan muutosta
Kaupungeilla on tärkeä rooli luonnon monimuotoisuuden vaalijoina. Asiantuntijat Helsingin kaupungilta, Aalto-yliopistosta ja suunnittelutoimisto WSP:ltä pohtivat, miten kaupunkeja saadaan kehitettyä kestävästi ja yhteistyötä eri sidosryhmien välillä vahvistettua.
keskiviikko 20. heinäkuuta 2022
Lukuaika :
5 min
- Luonnon monimuotoisuuden suojelu on kaupungeille haaste, jonka ratkomiseen tarvitaan paitsi käytännön tekoja myös ajattelutavan muutosta. Perinteinen käsitys siitä, että ihminen ja kaupunki olisivat luonnosta irrallisia toimijoita on tullut tiensä päähän, toteaa Aalto-yliopiston maisema-arkkitehtuurin apulaisprofessoriElisa Lähde. Ajattelutavan muutoksella Lähde viittaa käsitteeseen ympäristöstä ja siitä, ketä varten kaupunkiluontoa ylläpidetään ja suunnitellaan. - Kaupunkien suunnitteluun kytkeytyy valtava määrä eri osapuolia ja intressejä. Kun toimijoita on paljon, on väistämätöntä, että eroja löytyy sekä osaamisessa, arvomaailmassa että motivaatiotekijöissä. Yhteisen arvopohjan luominen on ensiarvoisen tärkeää, jotta pystytään rakentamaan yhteistä tavoitteistoa ja ratkomaan ristiriitoja. Asian merkitystä painottaa myösJussi Luomanen, joka toimii Helsingin kaupungin kaupunkitila- jamaisemasuunnittelun päällikkönä. - Meidän kaikkien pitäisi olla samassa veneessä ja pohtia, mitä voimme tehdä luontopositiivisuuden vahvistamiseksi. Yksittäisten asioiden suhteuttaminen laajempaan kuvaan on tällä hetkellä kuitenkin suuri haaste. Tietoa löytyy niin paljon, että sitä on vaikea jäsennellä ja laittaa tärkeysjärjestykseen. Lisäksi meillä Suomessa on tapana ajatella, että tietoa tarvitaan valtavasti ennen kuin voidaan tehdä asioita. Haastankin pohtimaan sitä, mikä on riittävästi, että voidaan lähteä liikkeelle.
Esimerkkien voimalla eteenpäin
Helsingin kaupunki on lähtenyt liikkeelle. Kaupungin luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelma (LUMO-ohjelma) asettaa kunnianhimoiset tavoitteet ja listaa yli 90 toimenpidettä viheryhteyksien, luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen säilyttämiseksi ja parantamiseksi kaupungissa. Helsinki on kuitenkin poikkeus: biodiversiteettiohjelma puuttuu edelleen monista kaupungeista ja kunnista.
- Keskustelu biodiversiteetistä painottuu edelleen vahvasti metsien suojeluun. Termin laajentaminen kattamaan myös koko kaupunkiluonnon monimuotoisuus on tärkeä askel kestävässä kehityksessä ja ihmisten ajatusmekanismien muuttamisessa. Esimerkiksi kulttuuriympäristöt, kuten kedot ja niityt, ovat merkittäviä monimuotoisuuden saarekkeita. Samoin puistoilla on paljon annettavaa osana kaupunkiluontoa ja myös niitä voidaan suunnitella luonnon monimuotoisuuden ehdoilla. Nämä ympäristöt myös kestävät ihmisen käyttöä paremmin kuin moni muu alue, Jussi toteaa.
Tietoisuutta voidaan kasvattaa tehokkaasti esimerkkien avulla. Jussi ja Elisa rohkaisevat kertomaan pienistäkin onnistumisista.
- Suunnitteluratkaisut ovat aina osittain kompromisseja. Täydellisyyden sijaan tulisi löytyä enemmän rohkeutta viestiä myös keskeneräisyydestä ja pilotoinnin kautta opituista asioista, Jussi pohtii.
Töölönlahdella Helsingin Hesperianpuistossa pesii mm. joutsenia.
Tieto asennemuutoksen ajurina
Viestin välittäminen suurelle yleisölle on Elisan mukaan vähintään yhtä tärkeää kuin hankkeen sisällä viestiminen. Sen kautta saadaan yleinen hyväksyntä suunnitelluille ratkaisuille ja samalla lisättyä ihmisen ymmärrystä lähiympäristöstään.
Kaupunkilaiset ja paikalliset yhteisöt voivat myös osoittautua merkittäväksi resurssiksi paikallisen biodiversiteetin vaalimisessa, kunhan osallistavan luonnonhoidon kohteeksi valikoituu sellainen menetelmä, jolla on merkitystä monimuotoisuuden vaalimisessa.
- Kun tehtyjen ratkaisujen merkityksen ymmärtää omassa elämässään ja pääsee osallistumaan niiden toteuttamiseen, saattaa myös oma suhde lähiympäristöön muuttua ja elämään tulla uutta merkityksellisyyttä, Elisa toteaa.
Pitkäjänteisyyttä poliittiseen päätöksentekoon
Ajattelutavan muutosta tarvitaan myös poliittisessa päätöksenteossa, jossa törmäävät elinkeinoelämän eri sektoreiden intressit. Ydinhaasteen muodostaa Jussin mukaan sekä monimuotoisuuden mittaaminen että lyhytjänteinen päätöksenteko.
- Suunnittelun elinkaarta pitäisi venyttää 10-20 vuotta pidemmälle ja luoda ratkaisuja, jotka kestävät sukupolvia eteenpäin. Tähän tarvitaan tukea lainsäädännöstä. Poliittisen päätöksenteon tulee olla pitkäjänteistä ja pysyvien säikeiden säilyttävä toiminnassa yli vaalikausien, Jussi toteaa.
Tempoilevan päätöksenteon on huomannut myös WSP:n kestävyys- ja vastuullisuusjohtaja Terhi Tikkanen-Lindström, joka nostaa esille taloudellisten mittareiden merkityksen.
- Asioihin vaikuttaa todella paljon se, ketkä ovat päättämässä. SYKEssä laadittu seurantatutkimus eurooppalaisista kaupungeista osoittaa, että joissain on otettu viime vuosiana valtavia harppauksia eteenpäin ja toisissa puolestaan takapakkia. Ekosysteemipalvelujen taloudellinen arvo ja taloudelliset mittarit tulisi nostaa entistä vahvemmin esiin, jotta pystymme osoittamaan luonnon arvon sekä ihmisten hyvinvoinnille, julkistaloudelle että elinkeinoelämälle ja purkamaan rakentamisen ja luonnonsuojelun vastakkainasetteluun juuttunutta poliittista keskustelua.
Kiertotalouteen siirtyminen tukee luonnon monimuotoisuutta
Luonnon monimuotoisuutta voidaan lisätä paikallisesti, mutta koko maapallon monimuotoisuutta ei voida lisätä. Keskustelua pitäisi Jussin mukaan laajentaa kuntatasosta laajempaan kontekstiin.
- Kun kuntatasolla pohditaan luontokatoa, niin toivon, että huomiota kiinnitettäisiin erityisesti alueisiin, joissa monimuotoisuutta on luontaisesti. Tehdäänkö ratkaisuja, jotka ehkäisevät luontokatoa meidän kaupungissamme vai osaammeko ajatella asiaa isommin?
Kestävä tuotanto, kulutuksen vähentäminen ja ilmastonmuutoksen hillintä ovat lopulta vaikuttavimmat keinot luontokadon pysäyttämiseksi. Terhi kannustaa liittämään biodiversiteettikeskustelun keskusteluun kiertotaloudesta.
- Aina kun kulutamme ja käytämme luonnonvaroja, aiheutamme luontokatoa jossain muualla. SITRAn tuore selvitys osoitti, että globaalin luontokadon edellyttämät isot ratkaisut on mahdollista saavuttaa elinkeinosektorien, kuten maa- ja metsätalouden sekä rakentamisen siirtyessä kiertotalouteen.
Kaupunkien luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen ja lisääminen vaatii ajattelutavan muutosta ja myös suunnitteluparadigman muutosta.
- Ihmislähtöinen ja luontolähtöinen suunnittelu on yhdistettävä, ja tavoitteena tulee olla monimuotoisuuden lisäksi YK:n biodiversiteettisopimuksen yhteydessä hahmoteltu luonnon kokonaisheikentymättömyys ja nettolisää tuottavat käytännöt. Lopulta kyse on etiikasta, ihmisten yhdenvertaisuudesta ja kaiken elollisen kunnioittamisesta - oikeudesta olla olemassa, summaavat Elisa, Jussi ja Terhi.
Syksyistä jokiluontoa Turussa.
Asiantuntijat
Jussi Luomanentoimii Helsingin kaupungin kaupunkitila- ja maisemasuunnittelupäällikkönä kaupunkiympäristön toimialalla vastaten maankäytön ja kaupunkirakenteen maisemasuunnittelusta päämäärän ollessa kauneuden ja toimivuuden lisäksi kaupunkiluonnon monimuotoisuuden lisääminen puistoissa sekä muilla viher- ja virkistysalueilla. Elisa Lähde on Aalto-yliopiston maisemasuunnittelun ja ekologian apulaisprofessori.Hän on sekä tutkimuksen että käytännön työn kautta perehtynyt ihmisen ja luonnon väliseen vuorovaikutukseen kaupunkiympäristössä ja siihen, miten sitä voitaisiin viedä kestävämpään suuntaan. Terhi Tikkanen-Lindström työskentelee WSP:llä kestävyys- ja vastuullisuusjohtajana. Lisäksi hän toimii strategisen ja johdon konsultoinnin asiantuntijana osana WSP:n kansainvälistä Advisory-palvelua keskittyen ennakointiin ja tiedolla ohjaukseen, yhdyskuntien strategiseen kestävyysohjaukseen sekä yhteisöjen ja liiketoiminnan vastuullisuuteen.
