Tutkimme vuoden 2022 aikana EU Horizon 2020 Sustainable energy Positive & zero cARbon CommunitieS (SPARCS) -hankkeen osaprojektissa yhteiskehittämisen potentiaaleja ja rajoitteita kestävän kaupunkialueen suunnittelun ja jatkuvan arvonluonnin menettelynä. Espoo on yksi hankkeessa uusia ratkaisuja demonstroivista kaupungeista.
Työ luontokadon pysäyttämiseksi on alkamassa. Paine tavoitteiden asettamiseen ja mittaamiseen kasvaa myös kaupungeissa lainsäädännön valmistautuessa vastaamaan ilmastokriisin kokoiseen haasteeseen. Tavoitteena luonnon osalta on nettopositiivisuus eli se, että ihmisen toiminta tuottaa luonnolle enemmän hyötyä kuin haittaa. Lähestymistapana nettopositiivisuus tulisi asettaa tavoitteeksi jo rakennetuilla alueilla ja etenkin entisten teollisen käytön alueiden maankäyttöä muutettaessa.
Tarkastelimme projektissamme älykkään ja kestävän kaupunkialueen yhteiskehittämisen mallin hahmottamiseksi eräänä teemana luontoa eli kaupungin sinivihreää infrastruktuuria. Pohdimme projektin työpajassa, kuinka sinivihreää infrastruktuuria voidaan kehittää lisäten luontoa alueen elinkaaressa. Sinivihreällä infrastruktuurilla tarkoitetaan strategisesti suunniteltua luonnontilaisten ja rakennettujen kasvipeitteisten alueiden jatkumoa mukaan lukien vesialtaat ja uomat. Myös maaperän toiminnallisuus, kuten esimerkiksi vedenpidätyskyky, hiilen sitominen ja ravinteiden kierto, ymmärretään aktiivisena osana ekosysteemin kokonaisuutta.
Sinivihreä infrastruktuuri jatkuu kaava- ja kiinteistörajojen yli, mikä on paitsi haaste, myös selkeä mahdollisuus. Luonnon tuottamasta infrastruktuurista puhuttaessa tarkoitetaan myös suunnittelun lähestymistapaa, jossa tavoitellaan ekosysteemien toimintakyvyn ylläpitämistä. Lähestymistavassa pyritään tuottamaan ympäristöön ratkaisuja, jotka tuottavat monia hyötyjä samanaikaisesti sekä ihmiselle että luonnolle itselleen.
Tieto tavoitteista säilymään elinkaaressa
Mistä kaupunkialueen sinivihreän infrastruktuurin yhteiskehittämisessä lähdettäisiin liikkeelle ja kuinka prosessin hahmottaisi? Keskeinen haaste prosessille on, kuinka tieto tavoitteista saadaan säilymään läpi suunnittelu- ja toteutusprosessin vaiheiden, ja pysymään yllä, kehittymään ja mitattua elinkaaressa. Kun päästään aloittamaan sinivihreän infrastruktuurin suunnittelua laajemmalla alueella, on olennaista suunnitteluun, rakentamiseen ja ylläpitoon tähtäävien toimijoiden tunnistaminen ja vuoropuhelun käynnistäminen. Näistä toimijoista muodostuu yhteiskehittämisen konsortio. Yksityisen ja julkisen sektorin toimijoiden roolit alueen elinkaaressa on hyvä hahmottaa ja aloittaa keskustelu toteutuksen sekä ylläpidon malleista jo varhain tavoitevaiheessa.
Tavoitevaiheeseen tarvitaan syötteenä luonnon tilan, arvojen, virtojen ja ekosysteemipalveluiden potentiaalin selvitys asiantuntijatyönä. Virroilla tarkoitetaan veden, ravinteiden ja muiden aineiden kiertoja luonnossa. Lisäksi tarvitaan lähiluonnon erityiskohteiden ja ihmisille merkityksellisen paikkojen tunnistaminen esimerkiksi kyselyin. Lähiluonnon ja sinivihreän infrastruktuurin ratkaisujen sekä niiden valmiuden ja ylläpidon tavoitetason määrittely kaupungin ja kansallisten strategisten tavoitteiden kehyksessä prosessoidaan yhdessä yhteiskehittämisen konsortion kanssa. Tavoitteet tulee sen jälkeen kiteyttää havainnolliseksi visioksi ja mahdollisimman pian tunnistaa kytkennät kaavoitukseen, eli määritellä kaavalliset tarpeet sekä reunaehdot. Ekosysteemipalveluiden kautta tavoiteltavat hyödyt on kuvattava selkeästi tavoitteiden osana. Alueen tarina on vahva viestinnällinen keino kuvata haluttu tulevaisuustila. Ekosysteemipalveluiden hyötyjen kuvauksen tulee pääpiirteisesti sisältyä alueen tarinaan. Espoossa Tapiolan puutarhakaupungin sosiaalisten hyötyjen tavoitteisto on tunnettu esimerkki ympäristön suhteen vahvasta ja ohjaavasta tarinasta.
Avoin vuorovaikutus visiosta ja mittareiden asettaminen toteutukselle
Sinivihreän infrastruktuurin vision kommunikointiin tulee varata aikaa. Vuoropuhelu- ja kehityskierros voidaan järjestää esimerkiksi alueprojektin tai hankkeen verkkosivuilla, taikka virtuaalisten tapahtumien sarjana. Jatkuvan dialogimahdollisuus on hyvä avata kaikille sidosryhmille. Tavoitetason tarkennus tehdään palautteiden perusteella ja se suhteutetaan kaavan muihin tarpeisiin. Sisällön pääperiaatteista sopiminen ja kuvaaminen tapahtuu tämän vaiheen kautta. Tarpeen mukaan laaditaan yhteisiä ohjeita alueella, tai käytetään prosessin aikana yhtenäisesti viherkerroin- ja hiililaskentatyökaluja. Tämän työvaiheen keskeisenä tavoitteena on lisätä paitsi sitoutumista, myös ymmärrystä luonnon ja ekosysteemipalveluiden merkityksestä eri sidosryhmien kesken.
Tämän jälkeen on tarpeellista sinivihreän infrastruktuurin alueellisen toteuttamisen sitoumuksen ja mittareiden asettaminen. Luontolisää saadaan vain mittaamalla lähtötilanne ja lopputilanne, sekä toistamalla mittausta elinkaaressa. Sen jälkeen pääsevät yksittäisten kohteiden (tontti, puisto, katu) vastuutahot tuottamaan omia ratkaisujaan sovitussa kehyksessä. Prosessin aikana voidaan innovointia tehostaa eri keinoin, esimerkiksi rajattujen innovointi- tai tontinluovutuskilpailujen avulla. Tavoitellun luontolisän toteutumista varmistetaan asetetuin indikaattorein ja alueellisella koordinaatiolla. Kompensaatiot alueen ulkopuolella ovat uusi ja vielä kehittymisvaiheessa oleva keino ratkaista aluehankkeen luontolisää, mikäli luontolisän tavoitteesta jouduttaisiin perustellusti tinkimään. Kompensaatio kannattaa kuitenkin lähtökohtaisesti pitää tavoitteiden ulkopuolella. Rakennusvalvonnan asiantuntemus on tärkeää saada tukemaan ja varmistamaan alueellisen sinivihreän infrastruktuurin toteutumista ja osaratkaisujen arviointia.
Toteuttajien ideat ja innovaatiot mukaan
Hoitotasot tulee asettaa suunnittelun yhteydessä. Kun ylläpidoksi ostetaan tiettyä tavoitetasoa, sallitaan ylläpidon urakoitsijan kehitysideoiden pääsy prosessiin mukaan. On kuitenkin hyvä tiedostaa ylläpidon realiteetit ja tietotaidon tarve. Ylläpidon palvelun tuottamisen kustannusrakenteet eivät nykytilanteessa tue vaativia teknisiä ratkaisuja. Ylläpidon tavoitetason sitoumuksen ja sopimusasiakirjojen laadinta on osa hankintaprosessia. Ylläpidon tason ja keinojen täsmentäminen voi tapahtua neuvottelumenettelyllä alueen tai kohteen valitun ylläpidon urakoitsijan kanssa.
Asukkaiden toiminnallinen ja ylläpidollinen startti sekä uudella että täydennysrakennettavalla alueella voi tapahtua työpajoin, jossa ylläpidon urakoitsija ja huoltoyhtiön edustaja ovat mukana. Selkeät toimintavastuut takaavat tuloksen ja niistä on hyvä sopia kirjallisesti. Kohteiden alueellisen tavoitteiden toteutumisen mittaaminen vuosikatselmuksia varten on tarpeellista ja katselmuksiin tulisi alueen elinkaaressa osallistua sekä kiinteistöjen omistajat että kaupunki. Mahdolliset korjaavat toimenpiteet voidaan ohjelmoida tätä kautta.
Luontolisän todentavat työkalut
Luontolisän todentavia työkaluja tarvitaan sekä tonteille että yleisille alueille. Meillä viherkerroin ja alueellinen viherkerroin ovat kaavoituksen tueksi suunniteltuja työkaluja, jotka ohjaavat määrää ja laatua suunnittelussa kaupungin omilla alueilla. Viherkerroin helpottaa kaupunkien ekosysteemipalvelujen integroimista kaupunkien julkisten tilojen suunnitteluun. Viherkerroinmenetelmässä huomioidaan eri ratkaisujen ekologisuus, toiminnallisuus ja maisema-arvo. Olennaisinta kuitenkin on, että saadaan aikaan kestävää pysyvää luontolisää. Alueellisesti tavoitteena tulee aina olla yhtenäinen viherrakenne, jolloin edellytykset monitoiminnalliselle ekosysteemipalveluiden tuotannolle ovat paremmat. Käytettävien työkalujen tulee kaikissa tapauksissa nojata ekologiseen tietoon.
