Liikennevirasto laati vuonna 2016 valtakunnallisen henkilöliikennetutkimuksen. Tätä edeltävä valtakunnallinen henkilöliikennetutkimus toteutettiin vuosina 2010–2011 puhelinhaastatteluna. Vielä 1990-luvulla tutkimus on toteutettu myös postikyselynä. Vuoden 2016 tutkimuksessa tutkimusmenetelmä muuttui jälleen, kun vastaaminen oli mahdollista myös internetin kautta. Tutkimuksessa oli myös mahdollista toteuttaa kaupunkiseutukohtaisia lisäotoksia.
WSP avusti Liikennevirastoa laatimalla henkilöliikenteestä esiselvityksen vuonna 2013. Siinä selvitettiin, mitä tutkimusmenetelmän muutos merkitsee aikasarjojen säilyttämisen kannalta ja lisäksi arvioitiin EU:sta tulevia suosituksia, tutkimuksen otantaa ja mitä vastaustapoja tutkimuksessa voitaisiin käyttää. Samoin selvitettiin, mitä kaupunkiseutujen osallistuminen tutkimukseen tarkoittaisi käytännössä, minkäkokoisia kaupunkiseutujen lisäotokset voisivat olla sekä arvioitiin selvitettävien asioiden vaikutuksia tutkimuksen kustannuksiin. Lisäksi ehdotettiin uutta tapaa eri vastaustavoilla kerättyjen tietojen yhdistämiseen.
Esiselvitys on luettavissa täällä:
https://julkaisut.vayla.fi/pdf3/lts_2013-53_valtakunnallinen_henkiloliikennetutkimus_web.pdf