Paljonko maksaa, jos menetetään Lappi?

Geopoliittisen muutoksen vuoksi varautuminen on tullut yhä tärkeämmäksi teemaksi myös liikennejärjestelmän tarkastelussa. Taustalla on se, että Suomen liikenneverkko kärsii väylien kunnon heikkenemisestä ja sitä kautta myös kroonisesti kasvavasta korjausvelasta. Varautumisesta on tullut jonkinlainen taikasana, jolla aiemmin kannattamattomaksi todettuja hankkeita yritetään perustella järkeviksi.  Tämä on tuonut lisää haasteita liikenneverkoista vastaaville viranomaisille ja päätöksentekijöille.

Kriisitilanteisiin pitääkin varautua. Nykyisen liikenneverkon toimintakyky on erittäin tärkeää, mutta onko se tarpeeksi? Miten Suomen tulisi varautua kriiseihin ja kuinka nykyiset hankearvioinnin menetelmät soveltuvat tällaisten investointien mittaamiseen?

Kannattavuusluvun haasteet 

Kun väyläinvestointien vaikutuksia arvioidaan, käytetään vuosikymmeniä hiottuja arviointikehikkoja. Liikenneväylän hyöty-kustannussuhteen tulisi olla päälle yhden, jotta se kannattaisi rakentaa. Toisin sanoen väylästä saatavien hyötyjen täytyy olla suurempia kuin siitä aiheutuvat kustannukset.

Vaikutusten arviointikehikkoa ei ole kehitetty eikä yhteensovitettu poikkeusoloihin varautumiseen, jossa kaksoiskäyttöperiaate on tärkeä tekijä. Liikenneväyliä ei voida perustella pelkästään sotilaallisella käytöllä tai huoltovarmuudella. Jos väylälle ei ole siviilikäyttöä, sitä ei kannata rakentaa eikä edes hoitaa ja ylläpitää normaalitilanteessa. Tästä voidaankin vetää varautumiseen viitaten suoraviivaisia, provokatiivisia kysymyksiä, joilla perustella ”kannattamattomia” hankkeita:

• Kuinka paljon maksaa, jos menetetään Lappi?
• Voidaanko Pohjois-Karjala jättää ilman liikenteen kehittämishankkeita?
• Onko meillä varaa jättää koko Itä-Suomi kehittämättä?

Näihin kysymyksiin vastaaminen ei ole yksinkertaista insinööritiedettä, vaikka insinöörit pystyvät arvottamaan vaikeampiakin kokonaisuuksia. Matematiikka ei kuitenkaan takaa, että kaksoiskäytettävyys toteutuisi ainakaan siviilipuolen osalta. Jos liikenneväylälle ei ole käyttöä tai tarvetta eikä se synnytä uutta toimintaa, on investointi ollut turha. 

Uusia mittareita tarvitaan

Kaksoiskäytettävyydelle on löydettävä arviointimalleja ja -kehikoita, joiden avulla päätöksentekoa voitaisiin perustella hallitusti ja vertailukelpoisesti. Suomessa on monenlaisia maakuntia, ja niiden erityispiirteet on otettava huomioon, kun kehitetään nykyisiä ja suunnitellaan uusia väyliä. 

Liikenneinfra vaikuttaa myös alueiden elinvoimaisuuteen. Yritykset tarvitsevat sitä logistiikkaansa ja työvoima liikkumiseen. Joskus uusien yritysten perustaminen edellyttää muutoksia infraan ja logistiikkamahdollisuuksiin. On syytä arvioida, miten väylien kehitys palvelee seudun elinvoimaisuuden kehittymistä.

Kolme tasoa arviointiin 

Perinteisesti väyliä kehitettäessä laaditaan vaihtoehtoja, joita verrataan keskenään. Tämä vahvistaa sitä, että löydetään toteutettavuudeltaan paras ratkaisu. Kaksoiskäytettävyyden kannalta vaikutuksia kannattaa arvioida normaalin tilanteen lisäksi poikkeusoloissa ja resilienssin kannalta. 

Eri vaihtoehdot tulee arvioida siten, että niiden väliset erot tulee selkeästi esille hyötyinä, kustannuksina (rahana), vaikutuksina eri tekijöihin, kohderyhmiin tai teemoihin. 

Päätöksenteon haasteita

Liikennehankkeet ovat kalliita ja aiheuttavat aina poliittista ja alueellista kädenvääntöä. Hankkeet vaikuttavat koko yhteiskuntaan. Päätöksentekoa varten tuotettava aineisto on erittäin kattavaa ja sisältää monenlaisia tavoitteita, jotka ovat osin ristiriidassa keskenään. Mielestäni tässä kannattaa pyrkiä selkeyteen ja yksinkertaisuuteen. Omakohtaisesti olen päätynyt hyvin yksinkertaiseen listaan tekijöistä, joilla kaksoiskäyttöä voidaan arvioida:

• Hyöty-kustannusanalyysi kertoo taloudellisen kannattavuuden
• Väylän strateginen merkitys 
• Kaksoiskäytettävyyden vaikutukset
• Riski- ja resilienssivaikutusten arviointi

Päätöksentekijöille esitetään selkeä vertailu (ja pisteytys) vaihtoehdoista. Hankkeen tulee palvella niin arjen liikennettä kuin myös Suomen turvallisuus- ja huoltovarmuustarpeita.