Liikenne ei ole enää vain liikennettä: mitä kuntien pitäisi tehdä nyt?

Kun liikenteen tulevaisuudesta keskustellaan, huomio kohdistuu usein uusiin teknologioihin. Sähköistyminen, automaatio, tekoäly ja data nousevat otsikoihin, ja välillä syntyy vaikutelma, että liikennejärjestelmän tulevaisuus ratkeaa ennen kaikkea teknologisten innovaatioiden kautta.

Kuntien näkökulmasta tilanne on kuitenkin huomattavasti monimutkaisempi.

Liikennejärjestelmän kehitystä eivät ohjaa ainoastaan teknologiat, vaan yhtä lailla yhteiskunnalliset muutokset ja poliittinen ohjaus. Erityisesti Euroopan unionin ilmasto-, energia- ja liikennepolitiikka vaikuttaa yhä vahvemmin siihen, millaisia ratkaisuja kunnissa tehdään tulevina vuosina.

Tämän vuoksi olennaisin kysymys ei ehkä olekaan, mikä teknologia tulee seuraavaksi. Olennaisempaa on pohtia, miten kunnat voivat rakentaa valmiuksia toimia maailmassa, jossa liikenne, energia, data ja kaupunkikehitys kietoutuvat entistä tiiviimmin yhteen.

Liikennehankkeista on tullut kaupunkikehityshankkeita

Vielä muutama vuosikymmen sitten liikenneinvestointien ensisijainen tavoite oli ratkaista liikenteellisiä ongelmia. Rakennettiin tie, jotta liikenne sujuisi paremmin. Toteutettiin joukkoliikennehanke, jotta ihmiset pääsisivät nopeammin paikasta toiseen.

Nykyään liikenneinvestoinneilla tavoitellaan paljon enemmän. Rakentamalla raitiotie tai kehittämällä kävelykeskustaa vaikutetaan alueiden vetovoimaan, kiinteistökehitykseen, investointien sijoittumiseen ja kaupunkien elinvoimaan.

Samaan aikaan EU ohjaa kaupunkeja tarkastelemaan liikennettä osana laajempaa kokonaisuutta. Esimerkiksi kestävän kaupunkiliikkumisen suunnitelmat (SUMP) korostavat liikenteen, maankäytön ja ilmastotavoitteiden yhteensovittamista tavalla, joka vielä muutama vuosi sitten oli monessa kunnassa poikkeus pikemminkin kuin sääntö.

Liikenteen sähköistymistä tarkastellaan usein ilmastonäkökulmasta, vaikka kyse on pohjimmiltaan paljon laajemmasta järjestelmämuutoksesta. Muutosta ohjaavat samanaikaisesti mm. teknologian kehitys, EU:n päästövähennystavoitteet, AFIR-asetus sekä tarve vahvistaa energian huoltovarmuutta.

Sähköistyminen kytkee liikennejärjestelmän entistä tiiviimmin osaksi energiajärjestelmää. Kyse ei kuitenkaan ole enää pelkästään ajoneuvoista tai latauspisteiden määrästä, vaan siitä, miten sähköä tuotetaan, siirretään ja jaetaan. Keskeisiksi kysymyksiksi nousevat sähköverkon kapasiteetti, energiainfrastruktuurin sijainti ja kasvavan sähkön kysynnän vaikutukset kaupunkirakenteeseen.

Monessa kunnassa liikenne- ja energiasuunnittelua tehdään edelleen erillään toisistaan. Tulevaisuudessa tämä ei enää riitä. Kunnat tarvitsevat entistä parempaa ymmärrystä liikenteen tulevasta sähkötehon tarpeesta ja siitä, miten energia- ja liikennejärjestelmät vaikuttavat toisiinsa. Ilman yhteistä tilannekuvaa riskinä on, että investoinnit kohdistuvat väärin tai latausjärjestelmä ei palvele liikennettä parhaalla mahdollisella tavalla. Sen sijaan onnistuneesti toteutettu latausverkosto voi jopa lisätä maan arvoa. 

Datan määrä kasvaa, mutta kasvavatko myös datakyvykkyydet?

Liikennejärjestelmä tuottaa tänä päivänä enemmän tietoa kuin koskaan aiemmin. Ajoneuvot, liikenteenohjausjärjestelmät, mobiililaitteet ja erilaiset sensorit muodostavat jatkuvasti päivittyvän kuvan liikenteen toiminnasta. Tulevaisuudessa dataa on saatavilla vielä nykyistäkin enemmän, sillä EU:n ITS-sääntely ja datan jakamista koskevat vaatimukset lisäävät jatkuvasti tiedon saatavuutta. Samalla esiin nousee kysymys siitä, miten tieto muutetaan paremmiksi päätöksiksi.

Datakyvykkyys on ennen kaikkea kykyä johtaa tiedon käyttöä. Se tarkoittaa, että organisaatio tunnistaa päätöksenteon kannalta olennaisen tiedon, määrittelee sille selkeän käyttötarkoituksen ja varmistaa, että tieto kytkeytyy osaksi arjen toimintaa. Kunnat, jotka tähän pystyvät, ohjaavat kehitystään vaikuttavampaan ja kestävämpään suuntaan.

Pitäisikö kuntien mitata myös liikkumattomuutta?

Liikennesuunnittelun perinteiset mittarit kertovat yleensä siitä, kuinka paljon ja miten ihmiset liikkuvat. Mutta entä ne ihmiset, jotka eivät liiku?  

Ikääntyminen, palveluiden keskittyminen, heikko joukkoliikennetarjonta tai digitaalinen syrjäytyminen voivat johtaa tilanteeseen, jossa osa ihmisistä ei pääse työpaikkoihin, palveluihin tai sosiaalisiin verkostoihin yhtä helposti kuin muut. Jotta ongelman laajuuteen päästään käsiksi, tulisi katse kääntää myös liikkumattomuuden mittaamiseen. 

Ajatus saattaa kuulostaa poikkeukselliselta, mutta lopulta kyse on saavutettavuuden kehittämisen kannalta oleellisesta asiasta. Jos pääsemme kiinni liikkumattomuuden syihin, voimme auttaa ihmisiä pääsemään tarvitsemiensa palveluiden, työn ja sosiaalisten suhteiden äärelle.

Liikenteen toimintaympäristö muuttuu tällä hetkellä monella rintamalla yhtä aikaa. Liikenne kytkeytyy yhä vahvemmin kaupunkikehitykseen, energiajärjestelmiin, dataan ja ihmisten muuttuvaan käyttäytymiseen. Samalla EU:n sääntely ja tavoitteet ohjaavat kehitystä aiempaa voimakkaammin.

Kuntien tärkein tehtävä ei ole ennustaa, miltä liikenne näyttää vuonna 2040 tai 2050. Tärkeämpää on rakentaa valmiuksia erilaisiin mahdollisiin tulevaisuuksiin vahvistamalla datakyvykkyyttä, tarkastelemalla saavutettavuutta entistä laajemmin, arvioimalla liikenneinvestointeja osana kaupunkikehitystä sekä kytkemällä liikenne- ja energiasuunnittelun tiiviimmin yhteen. 

Teknologiat ja sääntely muuttuvat, mutta tavoite pysyy samana: ihmisten hyvinvoinnin lisääminen maapallon kantokyvyn rajoissa. Siksi tärkein kysymys ei ole, mikä teknologia tulee seuraavaksi. Tärkein kysymys on, miten käytämme käytettävissä olevia työkaluja paremman yhteiskunnan rakentamiseen.