Jalkakäytävien kunnossapito nousee Suomessa keskusteluun joka talvi. Liukkaat kelit, auraamattomat reitit ja hiekoituksen puute herättävät voimakkaita reaktioita ja näkyvät palautteena kaupunkien kanavissa. Keskustelua leimaa usein oletus, että puutteellinen talvikunnossapito vähentää ihmisten kävellen liikkumista. Tätä väitettä ei kuitenkaan ole aiemmin luotettavasti todennettu.
Puutteellisesta talvikunnossapidosta johtuvien liukastumis- ja kaatumistapaturmien kustannukset ovat kaduilla ja jalkakäytävillä arviolta noin 570 miljoonaa euroa vuodessa. Kun tarkastelu laajennetaan koskemaan kaikkia ulkona tapahtuvia talvikunnossapidon puutteisiin liittyviä tapaturmia, nousevat kokonaiskustannukset miljardiluokkaan. Lukujen pohjalta herää kysymys siitä, kuinka paljon jalkakäytävien talvihoito maksaa verrattuna niihin kustannuksiin, joita syntyy liukastumisista ja ihmisten liikkumisen vähenemisestä.
Tätä taustaa vasten käynnistimme yhdessä Tampereen, Helsingin, Vaasan, Oulun ja Vantaan kaupunkien kanssa laajan tutkimuksen, jonka tavoitteena oli tuoda ensimmäistä kertaa näkyväksi se, miten paljon talvikunnossapito maksaa verrattuna sen puutteista aiheutuvien kaatumisten ja liikkumisessa tapahtuvien muutosten yhteiskunnallisiin kustannuksiin.
Tutkimuksessa yhdistyi teoria, tilastot ja syvähaastattelut
Tutkimusta edeltävä esiselvitys toteutettiin vuonna 2023, jonka pohjalta syntyi tutkimussuunnitelma. Varsinaiselle tutkimukselle haettiin ja saatiin Traficomin vuoden 2025 liikkumisen ohjauksen valtionavustusta. Työtä ohjasi ohjausryhmä, joka muodostui rahoittajakuntien, Traficomin ja UKK-instituutin edustajista. Tutkimus aloitettiin maaliskuussa 2025 ja se valmistui maaliskuussa 2026.
Tutkimuksessa yhdistettiin määrällistä ja laadullista aineistoa, jotta jalkakäytävien talvikunnossapidon vaikutuksia voitiin tarkastella mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Liikkumisen muutoksia analysoitiin valtakunnallisen henkilöliikennetutkimuksen aineistojen, Ilmatieteen laitoksen säätietojen sekä Tapaturmavakuutuskeskuksen kaatumistilastojen avulla. Lisäksi hyödynnettiin aiempaa tutkimustietoa liukastumis- ja kaatumistapaturmien määristä ja kustannuksista sekä liikkumattomuuden yhteiskunnallisista vaikutuksista.
Määrällistä analyysiä täydennettiin syvähaastatteluilla, joiden avulla tarkasteltiin talvella liikkumista eri väestöryhmien näkökulmasta. Talvikunnossapidon kustannuksia koottiin kuntien toimittamien tietojen ja paikkatietopohjaisen väyläverkkotarkastelun avulla.
Tutkimus osoittaa selviä eroja talvikunnossapidon vaikutuksissa eri väestöryhmiin
Yksi tutkimuksen keskeisimmistä ja ehkä yllättävimmistä havainnoista liittyy liikkumisen määrään. Kun väestöä tarkastellaan kokonaisuutena, jalkakäytävien talvihoidon laatu ei juurikaan vähennä kävellen liikkumista.
Työikäisillä ja nuoremmilla ihmisillä liikkumisen muutoksia selittävät ennen kaikkea sää, mukavuudenhalu ja arjen sujuvuus. Talvikunnossapidon vaikutus näkyy tässä ryhmässä siinä, mitä reittejä ja kulkutapoja suositaan: liukkaat tai huonosti hoidetut osuudet kierretään ja paremmin hoidettuja pääreittejä hyödynnetään. Myös kulkutapaa vaihdetaan liukkailla herkästi pyöräilystä kävelyyn tai kävelystä joukkoliikenteeseen tai autoiluun. Liikkeelle lähteminen jää kuitenkaan harvoin kiinni talvihoidon tasosta.
Tilanne on selvästi erilainen iäkkäiden ja apuvälineitä käyttävien ihmisten kohdalla. Liukas keli vähentää yli 55-vuotiaiden kävellen liikkumista noin kolmanneksella, ja vaikutus korostuu erityisesti vanhimmissa ikäryhmissä. Iäkkäät eivät kuitenkaan jää kokonaan kotiin: välttämättömät asiointimatkat hoidetaan kelistä huolimatta, mutta ulkoilulenkeistä ja ylimääräisestä liikkumisesta luovutaan.
Tämä havainto on keskeinen, sillä se kääntää huomion suoraan turvallisuuteen. Kun ihmiset lähtevät liikkeelle joka tapauksessa, jalkakäytävien talvihoidon laatu ratkaisee, kuinka suuri kaatumisriski on. Erityisesti iäkkäillä kaatuminen voi johtaa vakaviin seurauksiin: pitkään toipumiseen ja toimintakyvyn heikkenemiseen.
Tutkimus osoittaa, että jalkakäytävien talvihoidon kustannukset Suomessa ovat vuositasolla noin 47–54 miljoonaa euroa. Samaan aikaan puutteellisesta talvihoidosta johtuvien jalkakäytävillä ja kaduilla tapahtuneiden liukastumis- ja kaatumistapaturmien kustannukset nousevat lähes 570 miljoonaan euroon vuodessa. Talvihoito maksaa siis vain murto-osan siitä, mitä sen puutteet maksavat yhteiskunnalle.
Miten tutkimustulokset tulisi kääntää käytännön toimiksi?
Tutkimuksen keskeinen viesti kunnille ja kaupungeille on selvä: talvikunnossapitoa ei kannata tarkastella yksittäisenä teknisenä toimenpiteenä, vaan osana laajempaa kokonaisuutta, joka ulottuu kaavoituksesta ja katujen suunnittelusta aina päivittäiseen kunnossapidon toteutukseen ja viestintään. Talvikunnossapidon vaikutukset syntyvät usean toisiinsa kytkeytyvän tekijän yhteisvaikutuksesta, ja siksi myös kehittämistoimet on syytä hahmottaa kokonaisuuksina.
Katse katujen talvihoitoluokituksiin
Monessa kunnassa talvihoitoluokitukset perustuvat yhä autoliikenteen tarpeisiin: ajoradan liikenteellinen merkitys määrittää myös viereisen jalkakäytävän hoitotason. Tämä lähtökohta ei kuitenkaan vastaa jalankulkijoiden arjen todellisuutta. Jalankulkijoiden tärkeimmät reitit kauppoihin, terveysasemille, palveluihin ja joukkoliikenteen pysäkeille kulkevat usein toisaalla.
Erityisesti iäkkäille ihmisille nämä asiointireitit ovat kriittisiä, sillä asiointimatkat hoidetaan kävellen myös talvella ja kelistä huolimatta. Talvikunnossapidon painopisteitä tulisi siksi tarkastella uudelleen jalankulkijan näkökulmasta: mitkä reitit ovat arjen kannalta välttämättömiä, ja varmistetaanko juuri niiden hyvä hoitotaso myös haastavissa olosuhteissa.
Kunnossapitoketju hallintaan ja toimintamallit tarkasteluun
Tutkimus osoittaa, että talvihoidon huono lopputulos ei ole aina seurausta riittämättömistä resursseista. Usein taustalla ovat rakenteelliset ja suunnitteluun liittyvät ratkaisut, jotka tekevät kunnossapidosta vaikeaa jo lähtökohtaisesti.
Jos katuympäristö on suunniteltu niin, että sulamisvedet valuvat jalkakäytävälle ja jäätyvät yöllä, tai jos lumelle ei ole varattu tilaa, kunnossapito muuttuu nopeasti hankalaksi ja kalliiksi. Virheelliset kallistukset, ahtaat poikkileikkaukset ja puutteellinen kuivatus heikentävät talvihoidon lopputulosta riippumatta siitä, kuinka hyvin kunnossapito on organisoitu.
Talvikunnossapitoa tulisi siksi tarkastella koko ketjun näkökulmasta: kaavoituksessa ja katujen suunnittelussa tehtävät ratkaisut vaikuttavat suoraan siihen, millaiset edellytykset hyvälle talvihoidolle ylipäätään ovat. Olemassa olevassa ympäristössä kaikkia rakenteellisia puutteita ei voida nopeasti korjata, mutta niiden tunnistaminen auttaa kohdentamaan kunnossapitoa realistisesti ja kustannustehokkaasti sekä välttämään samoja virheitä uuden infran rakentamisessa.
Ennakointi talvikunnossapidon keskiöön
Myös kunnossapidon toimintamalleja ja ajattelutapaa on uskallettava kehittää. Talvihoidossa tehdään Suomessa edelleen paljon asioita totutulla tavalla, vaikka olosuhteet, kaupunkirakenne ja käyttäjien tarpeet ovat muuttuneet. Hyvä talvihoito ei ole vain sitä, että aura on ajanut ajallaan, vaan sitä, että lopputulos on jalankulkijan näkökulmasta turvallinen ja helppo kulkea. Lopputulokseen vaikuttavat paitsi suunnittelu ja ohjeistus myös käytännön toteutus ja työn laatu kentällä.
Suuri osa liukastumis- ja kaatumistapaturmista tapahtuu varsin lyhyen ajan sisällä: noin 30–40 prosenttia tapaturmista ajoittuu noin kahteenkymmeneen erityisen liukkaaseen päivään. Tämä korostaa ennakoinnin merkitystä. Resurssien kohdentaminen juuri näihin kriittisiin hetkiin on sekä turvallisuuden että kustannustehokkuuden kannalta keskeistä. Samalla korostuu viestinnän rooli. Ihmisille tulisi viestiä liukkaista keleistä selkeästi ja ajoissa.
