Yksityisraiteiden osaaminen puntarissa: miksi sillä on väliä?

Suomessa toimii yli 150 yksityisraiteen rataverkon haltijaa, ja yksityisraideverkkoa on lähes 1000 kilometriä. Haltijoita ovat muun muassa merisatamat, teollisuuslaitokset ja kaupungit. Vaikka yksityisraiteet eivät ole osa valtion rataverkkoa, ne ovat olennainen osa koko rautatieliikenteen kokonaisuutta. 
 
Ratainfran kunnossapidon parissa työskentelevä yksikönpäällikkömme Johanna Wäre pureutui opinnäytetyössään yksityisraiteiden rataverkon haltijoiden osaamisen nykytilaan ja nostaa esiin kehityskohteita, joilla voidaan parantaa turvallisuutta, tehokkuutta ja viranomaisyhteistyötä. 

Uutta tietoa yksityisraiteiden haltijoiden osaamisesta ja kehitystarpeista 

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millä tasolla yksityisraiteiden haltijoiden henkilöstön osaaminen on liittyen säädöksiin, viranomaisasioihin, omaisuudenhallintaan ja toiminnan kehittämiseen. Tavoitteena oli tunnistaa mahdolliset osaamisvajeet ja arvioida, missä määrin osaamista tulisi kehittää vai onko nykytila riittävä. 

Tutkimus toteutettiin kahdessa vaiheessa. Ensin kerättiin laajasti näkemyksiä anonyymillä kyselyllä, joka kohdistettiin rataverkon haltijoille. Tämän jälkeen syvennyttiin aiheeseen tarkennetuilla kysymyksillä kahdenkeskisissä haastatteluissa vapaaehtoisten vastaajien kanssa. Aiheesta ei löytynyt aiempaa tutkimusta, joten työ tuo uutta tietoa tärkeästä mutta vähän käsitellystä aiheesta. 

Tarvetta yksityisraiteiden ylläpitoon suunnatulle koulutukselle sekä roolien ja käsitteiden täsmentämiselle 

Tutkimus osoitti, että perehdyttäminen ja koulutus ovat keskeisiä tekijöitä hallitussa rataverkon ylläpitämisessä. Ongelmana on kuitenkin se, että yksityisraiteiden haltijoille ei ole tarjolla heille suunnattua koulutusta rataverkon haltijan vastuista ja velvoitteista tai rataverkon elinkaaren hallinnasta. Tarve viranomaisvetoiselle, yksityisraiteille räätälöidylle koulutukselle on ilmeinen. 

Turvallisuuslupamenettelyn piirissä olevilla haltijoilla osaaminen oli keskimäärin paremmalla tasolla kuin ilmoitusmenettelyn piirissä olevilla. Tämä viittaa siihen, että viranomaisvaatimukset ja -valvonta tukevat osaamisen kehittämistä. 

Johanna esittää tutkimuksen pohjalta seuraavia kehitystoimia: 

• Käsitteiden selkeyttäminen ja yhtenäistäminen 
• Turvallisuusjohtamisjärjestelmän vastuiden ja roolien tarkistus ja täsmentäminen 
• Perehdyttämisen systematisointi 
• Kunnossapitosuunnitelmien yhdenmukaistaminen viranomaisvetoisesti 
• Viranomaistiedon keskittäminen yhteen paikkaan 
• Yhdenmukaisen koulutusmateriaalin laatiminen yksityisraiteille 

Tutkimuksen suositusten pohjalta tehtyjen muutosten vaikutuksia olisi Johannan mukaan hyvä arvioida myöhemmin uudella tutkimuksella. Näin voidaan seurata, onko osaaminen kehittynyt ja miten toimenpiteet ovat vaikuttaneet käytännön toimintaan.