Me insinöörit keskitymme julkisessa liikenteessä yleensä tehokkuuden suunnitteluun ja palvelutason mittaamiseen sen mukaisesti. Ensisijaiset tavoitteemme ovat luotettavuus, vuoroväli, nopeus ja ajansäästö, jolloin matkustajat ovat enemmänkin rahtia kuin ihmisiä. Mutta kun otetaan huomioon todisteet rakennetun ympäristön vaikutuksista elämään, sekä positiiviset että negatiiviset, niin pitäisi laajentaa pohdintaa ja asettaa ihmiskeskeinen suunnittelu etusijalle.
Tiedämme jo, että julkisella liikenteellä on fyysisiä etuja verrattuna autolla matkustamiseen, ja yhä useammat tutkimukset viittaavat siihen, että siitä on hyötyä myös mielenterveydelle.
Ihmiset ovat yksi planeettamme sosiaalisimmista lajeista ja meidän aivomme ovat ainutlaatuisesti mukautuneet elämisen suurissa ryhmissä, mutta kun urbanisaatio kasvaa ja yleistyy, myös yksinäisyys lisääntyy. Yksinäisyys on terveysongelma suurissa kaupungeissa ympäri maailman.
Julkinen liikenne voisi luoda ympäristön kasvokkain tapahtuvalle sosiaaliselle vuorovaikutukselle. Matkat julkisilla liikennevälineillä saattavat olla ainoa paikka, jossa kohtaamme muita ihmisiä perheen, ystävien ja kollegojemme lisäksi.
Ajattele, mitä julkinen liikenne merkitsee ihmiselle, joka asuu yksin. Jos olet työtön tai yksin elävä eläkeläinen, se antaa mahdollisuuden tavata toinen ihminen ilman ylimääräistä vaivaa.
Tällä hetkellä julkinen liikenne ei kannusta ihmisiä sosiaaliseen kanssakäymiseen, vaan pakottaa toisilleen vieraat ihmiset läheiseen kanssakäymiseen. Tämä johtaa käytökseen, jossa vierivieressä olevat ihmiset eivät huomioi toisiaan: ei katsekontaktia, ei istuta jonkun viereen, jos löytyy tyhjiä rivejä, ei puhuta vieraiden kanssa.
Tämä lähestymistapa toimii, kun matkustajat nähdään vain rahtina, mutta kun haluamme tarttua yksinäisyyden ongelmaan, sen on muututtava.
Luulen, että me liikennesuunnittelun parissa työskentelevät emme ole ajatelleet ihmisiä tarpeeksi, vaan olemme nähneet matkustajat paketteina, joita on siirrettävä tehokkaasti ja nopeasti määränpäähän.
Asenteiden muuttaminen
Tutkimukset osoittavat, että pienelläkin sosiaalisella kontaktilla on positiivinen vaikutus. Vaikka ihmiset eivät ensisijaisesti halua vuorovaikutukseen vieraiden kanssa, he ovat onnellisempia, kun se tapahtuu. (Mistakenly seeking solitude, University of Chicago 2014)
Kollegani, tohtori Jared Thomas, WSP Technical Principal in Behavioural Sciences, teki tutkimusta julkisen liikenteen sosiaalista ympäristöstä ja istumapaikkajärjestelyistä.
Hän havainnoi 1.703 juna- ja bussimatkustajaa ymmärtääkseen heidän sosiaalisia tarpeitaan ja käyttäytymistään. Hän huomasi, että puolet ihmisistä eristäytyi tietoisesti omaan tilaansa, esimerkiksi kuuntelemalla musiikkia tai lukemalla, mikä ei kannusta keskusteluun, kun taas neljännes jutteli toisille matkan aikana.
Thomasin mukaan ihmisten pakottaminen pieneen etäisyyteen muukalaisten kanssa voi aiheuttaa sosiaalista epämukavuutta aivan kuten täyteen tungettu hissi, mutta puhuminen ja positiivinen kehon kieli voivat vähentää tätä.
L-muotoiset istuimet, käsinojat ja pienet pöydät voisivat vähentää ihmisten välistä etäisyyttä ja parantaa matkustajien mukavuutta. Henkilökunta voi myös toimia esimerkkinä sosiaaliselle kanssakäymiselle juttelemalla matkustajien kanssa. Positiivisilla tervehdyksillä on hyvä vaikutus myös matkustajien vuorovaikutukseen.
”Julkinen liikenne on sosiaalinen liikennemuoto. Meidän on huolehdittava matkustajien sosiaalisista tarpeista, jotta hyödyt tulevat esiin", Jared Thomas sanoo.
Iso-Britanniassa BBC teki julkisen liikenteen yritysten kanssa päivän mittaisen kokeen selvittääkseen, mitä tapahtuu, kun ihmiset puhuvat muiden matkustajien kanssa. Sitä pohjusti tutkimus, jonka mukaan työmatkaajat viihtyvät huomattavasti paremmin, kun he ovat yhteydessä toisiinsa kuin istuessaan yksin.
Tapahtumapäivänä (The Move Day) oli käytössä nimetyt jutteluvaunut, ihmisille jaettiin keskustelukortteja ja kuljettajat tekivät kuulutuksia murtaakseen jäätä. Yksi operaattori lähetti näyttelijöitä, runoilijoita ja pelejä auttamaan käynnistämään keskusteluja reitillä, joka yhdisti Birminghamin varakkaimmat ja vähävaraisimmat alueet. Löydät kokeilun tuloksia täältä.
Toinen lähestymistapa hyödynsi rakkauttamme älypuhelimiin. Australialaiset tutkijat kehittivät TrainRoulette-nimisen mobiilisovelluksen, joka helpotti reaaliaikaisia keskusteluja junamatkustajien välillä.
Tutkijat totesivat, että sosiaalinen vuorovaikutus julkisissa liikennevälineissä on yleensä tieto- ja viestintätekniikkaa; matkustajat käyttävät kännyköitä päästäkseen henkisesti pois rajoitusta fyysisestä tilasta ottamalla yhteyttä tuttaviinsa tekstiviestien, puheluiden tai sosiaalisen median kautta.
TrainRoulette käytti hyväksi uteliaisuutta: ihmisiä kiinnostaa, kuka jakaa saman tilan heidän kanssaan; mitä he tekevät, mitkä ovat heidän kiinnostuksen kohteensa. Se leikki sosiaalisella vuorovaikutuksella - jopa tuntemattomien ihmisten kesken – täyttäen luontaista läheisyyden tarvettamme. Vaikka tämä oli vain kokeilu, se toi esiin mahdollisuuksia luoda yhteyksiä vieraiden kesken.
Parempi vuorovaikutus julkisessa liikenteessä voi parantaa sosiaalisia yhteyksiä, terveyttä, henkilökohtaista turvallisuuden tunnetta, mukavuutta palvelun aikana ja johtaa viime kädessä myös matkustajavirran kasvuun ja operatiivisten tekijöiden paranemiseen.
Risto Jounila
